Kuraattori

Kuraattori on koulun sosiaalityöntekijä. Kuraattorin työn tavoitteena on oppilaan sosiaalisen hyvinvoinnin ja myönteisen kehityksen tukeminen yhteistyössä huoltajien kanssa. Kuraattoriin voi olla yhteydessä, mikäli on huolta lapsen tai nuoren sosiaalisista suhteista (kaverit, perhe, vapaa-aika), käyttäytymisestä, koulunkäynnistä (motivaation puute, poissaolot) tai esim. päihteiden käytöstä.

Käytännössä kuraattorin työ on yksilökeskusteluja oppilaan kanssa, tapaamisia ja yhteydenpitoa perheen ja yhteistyötahojen kanssa, tarvittaessa ohjausta muiden palvelujen piiriin sekä ryhmien kanssa työskentelyä. Kuraattorin työ painottuu ohjaukseen ja neuvontaan.

Lisäksi kuraattori kuuluu koulukohtaiseen yhteisölliseen oppilashuoltoryhmään ja osallistuu tarvittaessa yksittäisen oppilaan asian käsittelyyn yksilökohtaisessa oppilashuollossa.

Oppilaat voivat ottaa kuraattoriin yhteyttä omatoimisesti tai vanhempien, opettajan tai muun koulun henkilökunnan jäsenen ohjaamana. Yhteyden saa parhaiten Wilma-viestillä tai puhelimitse.

Kuraattoripalvelut ovat maksuttomia, luottamuksellisia ja vapaaehtoisia. Lisätietoa saa oman koulun kuraattorilta.