Varautumisen yleistä ohjeistusta
Varautuminen – 72 tuntia
Suomessa suositellaan kotitalouksien varautumaan erilaisiin häiriötilanteisiin 72 tunniksi. Häiriötilanteita voivat olla esimerkiksi pitkittyneet sähkökatkot tai vedenjakelun häiriöt. Näiden varalle koteihin kannattaa varata esim. seuraavia asioita:
- Ruokaa perheelle ja lemmikeille 72 tunniksi.
- Sähkökatkojen varalle, kannattaa miettiä miten ruuan valmistus onnistuu. Ruokaa voi valmistaa esimerkiksi retkikeittimillä, grillissä, takassa tai nuotioilla.
- Puhtaita astioita/ kanistereita vedenhakuun noutopisteiltä (vedenjakelun häiriöt). Kaupoissa myydään myös pullovettä.
- Matkapuhelimia varten varavirtalähteitä, jotta lataus onnistuu sähkökatkon aikana.
- Kriittisiä lääkkeitä muutaman päivän tarpeisiin.
- Polttopuita muutaman päivän tarpeisiin, jos lämmitys puilla mahdollista (takat ja tulipesät)
- Sähkökatkon aikana pankkiautomaatit eivät välttämättä toimi, joten käteistä rahaa on myös hyvä olla muutaman päivän tarpeisiin.
Lisää ohjeita löytyy osoitteesta: 72 tuntia
Sähkökatkot
Sähkökatkoja voivat aiheuttaa esimerkiksi luonnonilmiöt, kuten myrskyt, tulvat tai tykkylumi sekä tekniset viat. Tuhojen ja vikojen korjaaminen saattaa kestää, joten kotien edellä mainitut varautumisresurssit on hyvä huomioida.
Sähkökatkot ovat todennäköisimpiä tyyninä pitkittyvinä pakkasjaksoina. Jos sähkökatkot alkavat näyttää todennäköisiltä, niistä kerrotaan laajasti myös tiedotusvälineissä. Kaikki voivat osallistua sähkökatkojen torjumiseen kotona ja työpaikalla vähentämällä sähkönkulutusta erityisesti huippukulutustunteina aamulla klo 7-9 ja alkuillasta klo 16-20.
Sähköpulassa sähkön tuotanto ja tuonti eivät riitä kattamaan sähkö kulutusta. Tällöin kulutusta voidaan joutua rajoittamaan. Fingrid vastaa Suomen sähköjärjestelmän tasapainosta ja yhteishyödyn koordinoinnista muiden Pohjoismaiden kanssa.
Voit tarkistaa sähkökatkojen tilannekartasta, missä tällä hetkellä on katkoja: Sähkökatkokartta
Lue lisää sähkökatkoon varautumisesta ja käy kodin tarkistuslista lävitse: Sähkökatko – 72 tuntia
Lisäluettavaa turvallisuudesta ja varautumisesta Kangasalla: