Sarsa
Pohjoismaiden suurin luonnonmullistus tapahtui Kangasalla kesäkuussa 1604.
Vielä 400 vuotta sitten Längelmävesi ja Vesijärvi oliva samaa järveä. Niitä yhdisti paikoin lähes 500 metriä leveä salmi, josta erkani Sarsan virta. Se oli Längelmävesi-Vesijärven ja Pälkäneveden yhteinen laskuväylä Roineeseen. Vedenpinta oli 6 metriä nykyistä korkeammalla. Sarsankoski oli padottu, jotta maakunnan myllykeskuksen kaksitoista myllyä saivat riittävästi käyttövoimaa.
Kevät 1604 oli sateinen. Lumen sulaminen ja sadevesi nostivat Sarsan yläpuolisten järvien pintaa. Suuren valuma-alueen johdosta Längelmäveden pinta nousi nopeammin kuin pienemmän Pälkäneveden. Lisäksi Iharinkoski toi sen kaakkoiskulmalle vettä Pälkänevedestä. Paine vesistössä kasvoi kohti kaakkoa, koska maan epätasainen kohoaminen kallisti hitaasti järvialtaita. Osasyynsä oli varmasti koskien patoamisellakin.
Paine kasvoi liian suureksi. Ensin koversi Pälkänevesi Syrjänharjun hiekkamaastoon Hykiän puron kohdalle vuolaan virran päästäen tulvavedet purkautumaan alas Mallasveteen. Kun Pälkäneveden pinta nopeasti aleni, mursi Längelmäveden vesimassojen paine Iharinkosken padon ja käänsi kosken virtauksen. Ihari alkoikin virrata kohti Pälkänevettä.
Längelmäveden pinta oli laskenut tulvakorkeudesta nelisen metriä. Längelmävesi ja Vesijärvi eivät olleet enää yhteydessä toisiinsa. Vesi jäi alle Sarsan kynnyksen eikä virta enää saanut vettä kummastakaan järvestä. Muutos Sarsassa tapahtui nopeasti ja yllättäen. Kesäkuun 10. päivän vastaisena yönä 1604 kaikki kaksitoista myllyä kirahtivat kiinni. Koskea ei enää ollut. Mylläreitä odotti maantie.
Sarsa Kangasalan Huutijärvellä on yksi Suomen tärkeimpiä esihistoriallisia asuinpaikkoja. Runsaiden esinelöytöjen mukaan paikalla on ollut asutusta jo 9000 vuotta. Asutus oli keskittynyt kapeana vyöhykkeenä järvien välissä olleelle niemelle. Ajan mittaan Sarsaan kehittyi hyvin omaleimainen kultuuri, josta kertovat mm. kivikauden tekstiilikeramiikkalöydöt, ns. sarsankeramiikka.
Vielä 400 vuotta sitten Längelmävesi ja Vesijärvi oliva samaa järveä. Niitä yhdisti paikoin lähes 500 metriä leveä salmi, josta erkani Sarsan virta. Se oli Längelmävesi-Vesijärven ja Pälkäneveden yhteinen laskuväylä Roineeseen. Vedenpinta oli 6 metriä nykyistä korkeammalla. Sarsankoski oli padottu, jotta maakunnan myllykeskuksen kaksitoista myllyä saivat riittävästi käyttövoimaa.
Kevät 1604 oli sateinen. Lumen sulaminen ja sadevesi nostivat Sarsan yläpuolisten järvien pintaa. Suuren valuma-alueen johdosta Längelmäveden pinta nousi nopeammin kuin pienemmän Pälkäneveden. Lisäksi Iharinkoski toi sen kaakkoiskulmalle vettä Pälkänevedestä. Paine vesistössä kasvoi kohti kaakkoa, koska maan epätasainen kohoaminen kallisti hitaasti järvialtaita. Osasyynsä oli varmasti koskien patoamisellakin.
Paine kasvoi liian suureksi. Ensin koversi Pälkänevesi Syrjänharjun hiekkamaastoon Hykiän puron kohdalle vuolaan virran päästäen tulvavedet purkautumaan alas Mallasveteen. Kun Pälkäneveden pinta nopeasti aleni, mursi Längelmäveden vesimassojen paine Iharinkosken padon ja käänsi kosken virtauksen. Ihari alkoikin virrata kohti Pälkänevettä.
Längelmäveden pinta oli laskenut tulvakorkeudesta nelisen metriä. Längelmävesi ja Vesijärvi eivät olleet enää yhteydessä toisiinsa. Vesi jäi alle Sarsan kynnyksen eikä virta enää saanut vettä kummastakaan järvestä. Muutos Sarsassa tapahtui nopeasti ja yllättäen. Kesäkuun 10. päivän vastaisena yönä 1604 kaikki kaksitoista myllyä kirahtivat kiinni. Koskea ei enää ollut. Mylläreitä odotti maantie.
Sarsa Kangasalan Huutijärvellä on yksi Suomen tärkeimpiä esihistoriallisia asuinpaikkoja. Runsaiden esinelöytöjen mukaan paikalla on ollut asutusta jo 9000 vuotta. Asutus oli keskittynyt kapeana vyöhykkeenä järvien välissä olleelle niemelle. Ajan mittaan Sarsaan kehittyi hyvin omaleimainen kultuuri, josta kertovat mm. kivikauden tekstiilikeramiikkalöydöt, ns. sarsankeramiikka.
