Sahalahden museomakasiini
Sahalahden kirkonkylässä sijaitseva Pirkanmaan vanhin lainajyvästörakennus, Sahalahden museomakasiini, on avoinna kesäaikaan. Museomakasiiniin on vapaa pääsy.
Makasiini on valmistunut 1816 pitäjän ja seurakunnan yhteiseksi lainamakasiiniksi, ja sen toiminta jatkui vuoteen 1921 saakka. Kunnostettu rakennus luovutettiin kunnan käyttöön vuonna 1983. Makasiinilla on kesän aikana useita eri näyttelyitä ja lisäksi siellä järjestetään pienimuotoisia tapahtumia ja konsertteja.
Näyttelyohjelmisto
5.6.–1.7.2023
Lähikuvia ja muita maalauksia – Valkeakoski-opiston Sahalahden maalausryhmän näyttely
Valotuksia – Valkeakoski-opiston Sahalahden kuvaajien digitaalinen kuvashow
6.7.–28.7.2023
Aukioloajat
Maanantai–perjantai klo 12–18
Lauantai ja sunnuntai suljettu
Vanha Pakkalantie 35, 36420 Kangasala
Huomioithan, että rakennuksen iän vuoksi tila ei ole esteetön.
Näyttely Sahalahden museomakasiinille?
Näyttelyajat seuraavalle vuodelle tulevat haettavaksi aina kuluvan vuoden syyskuussa. Paikallisuus näkyy ja kuuluu Sahalahden museomakasiinissa monin tavoin, mutta näyttelyn tai tapahtuman järjestäjän ei tarvitse olla Kangasalta. Vuoden 2024 näyttelyaikojen haku on päättynyt 29.9.2023 klo 15.
Vasemmalta näet tarkempia ohjeita näyttelyn pitämisestä Sahalahden museomakasiinilla.