Asuntoasiat
Sivustolta löydät ajankohtaista tietoa valtion tukemista asunnoista, vuokra-asunnoista, asumisoikeusasunnoista sekä asuntoasioiden viranomaistehtävistä. Lisäksi kerromme korkotukilainoista ja korjausavustuksista.
Valtion tukemat asunnot
Valtion tukemilla asunnoilla, joita aikaisemmin kutsuttiin ara-asunnoiksi, tarkoitetaan asuntoja, joiden rakentamista tai hankkimista on tuettu valtion rahoituksella. 1.3.2025 alkaen Valtion asuntorakentamisen keskus Varke hoitaa aikaisemmin Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus Aralle kuuluneet tehtävät.
Suurin osa valtion tukemista asunnoista on vuokra-asuntoja. Kangasalla on myös valtion tukea saaneita asumisoikeusasuntoja.
Valtion tukea saaneiden asuntojen asukasvalintaan liittyy rajoituksia. Rajoituksilla pyritään varmistamaan, että valtion tuki kohdentuu oikein tukea tarvitseville.
Valtion tukemien vuokra-asuntojen asukasvalinnoissa on käytössä tulorajat. Tulorajat koskevat uusia asukasvalintoja ja rajat koskevat myös saman omistajan sisäisiä asunnonvaihtoja. Tulorajat eivät koske erityisryhmille tarkoitettuja asuntoja. Erityisryhmien asuntoja ovat esimerkiksi ikääntyneille, vammaisille, päihde- ja mielenterveyskuntoutujille sekä opiskelijoille ja nuorille tarkoitetut asunnot.
Lisätietoa asukasvalintaperusteista ja tulorajoista Varken sivuilla: Valtion tukeman vuokra-asunnon hakeminen
Osassa vuokra-asunnoista on käytössä lisäksi varallisuusraja.
Varallisuusrajat Kangasalla 1.7.2021 alkaen:
Hakijaruokakunnan henkilöluku/varallisuusraja (euroa)
1 hlö / 35 120
2 hlö / 52 680
3 hlö / 70 240
Mikäli hakijaruokakuntaan kuuluu neljä tai useampia henkilöitä, korotetaan varallisuusrajaa 10 000 eurolla jokaista ruokakuntaan kuuluvaa henkilöä kohden.
Vuokra-asunnot
Kangasalla toimii useita vuokra-asuntoja omistavia yhtiöitä ja yhteisöjä. Osa asunnoista on kohdennettu johonkin tiettyyn erityisryhmään kuuluville henkilöille, kuten ikäihmisille tai opiskelijoille. Suurin osa asunnoista on kuitenkin kaikkien haettavissa ja vuokrattavissa.
Vuokra-asuntoa haetaan suoraan asuntoja vuokraavilta yrityksiltä tai yhteisöiltä. Näiden kotisivuilta löydät lisätietoja asunnonhausta, asunnoista ja niiden sijainnista. Asuntohakemuksen voi yleensä tehdä yhteisöjen verkkosivuilla.
Kiinteistö Oy Taloherttua
Kiinteistö Oy Taloherttua on Kangasalan kaupungin omistama vuokrataloyhtiö.
Lisätietoja Kiinteistö Oy Taloherttuan asunnoista ja asuntojen hakemisesta: www.taloherttua.fi
Koy Taloherttua Urheilutie 2–4, 36200 Kangasala, puh. 03 3575 260
Muita Kangasalla toimivia vuokrataloyhtiöitä
As Oy Kangasalan Heikinkartano, Myllystenpohjantie 1, 87 asuntoa, tulorajat
Vuokraus: YH Kodit vuokra-asunnot, Aleksis Kiven katu 26, 33200 Tampere, puh. 010 227 3000, www.yhkodit.fi
As Oy Kangasalan Kuningas, Mossin puistokatu 12, 140 asuntoa
Vuokraus: Joo Kodit, Itsenäisyydenkatu 3 LH 7, 33100 Tampere, puh. 020 766 1390, joo-kodit.fi
As Oy Kangasalan Kuningatar, Taitajankatu 2, 95 asuntoa
Vuokraus: Joo Kodit, Itsenäisyydenkatu 3 LH 7, 33100 Tampere, puh. 020 766 1390, joo-kodit.fi
As Oy Kangasalan Kesäniitty, Vääränkallionkuja 4, Suorama, 29 vuokra-asuntoa, varallisuusrajat ja sosiaalinen tarveharkinta
Vuokraus: YH Kodit, Aleksis Kivenkatu 26, 33200 Tampere, puh. 010 227 3000, www.yhkodit.fi
Asunto Oy Kangasalan Taitajankatu 10, Taitajankatu 10, 29 asuntoa, tulo- ja varallisuusrajat
Vuokraus: M2-Kodit, Tampereen aluetoimisto, Keskustori 5 A (2. krs.), 33100 Tampere, puh. 09 7742 5500, ma–ti klo 13.00–15.30 ja to–pe klo 9.00–11.00, m2.asiakaspalvelu@ysaatio.fi, www.m2kodit.fi
Asunto Oy Kangasalan Vella Paljetie 7, 27 asuntoa, varallisuusrajat ja sosiaalinen tarveharkinta
Vuokraus: Avain asuntomyynti, Kauppakatu 16, 33210 Tampere, puh. 040 640 4803, www.avainasunnot.fi
Asunto Oy Kangasalan Aamurusko, Ristitie 1, 36220 Kangasala, 77 vuokra-asuntoa, ei sosiaalista tarveharkintaa
Vuokraus: Kiinteistötahkola Tampere, Kuokkamaantie 4, 33800 Tampere, puh. 044 705 0522, https://kiinteistotahkola.fi/fi/vuokra-asunnot-tampere
Asunto Oy Kangasalan Antintie, Antintie 8, ei sosiaalista tarveharkintaa
Vuokraus: Marvea Oy, Hatanpään valtatie 26, 33100 Tampere, puh. 050 375 5726, toimisto@marvea.fi, www.marvea.fi
Asunto Oy Kangasalan Finnentie 15, Tarpila, ei sosiaalista tarveharkintaa
Vuokraus: Realia Asuntovuokraus, puh. 010 228 5000 ma-pe 9.00-16.00, www.realiaasuntovuokraus.fi
Asunto Oy Kangasalan Kurrenvara, Ristitie 2, Suorama, ei sosiaalista tarveharkintaa
Vuokraus: FinCap Vuokrauspalvelu Oy, Satakunnankatu 22, 33210 Tampere, Puh. 050 441 7504, vuokraus.tampere@fincap.fi, www.fincapvuokraus.fi
Asunto Oy Kissantassu, Pikonkallio ja Pikonlinna, 113 asuntoa, ei sosiaalista tarveharkintaa
Vuokraus: Ari Kulmala, Tampella Esplanadi 9 LH 1, 33100 Tampere, puh. (03) 364 2300, 040 535 1110, ari.kulmala@arikulmala.fi, www.ahonkivi.fi, sähköinen haku
AVO-Asunnot Oy Vaarinmaa, Vaarinmaantie 5, Vaarinmaan alue, 34 vuokra-asuntoa, varallisuusrajat ja sosiaalinen tarveharkinta
Vuokraus: Avo-Asunnot Oy, Hallituskatu 17, 33200 Tampere, puh. 020 741 3295, www.avoasunnot.fi
KOy Suoraman Helmi, Isolukontie 5, 37 kohtuuhintaista ARA-vuokra-asuntoa sekä 19 asuntoa kehitysvammaisille, varallisuusrajat ja sosiaalinen tarveharkinta
Vuokraus: M2-Kodit, Tampereen aluetoimisto, Keskustori 5 A (2. krs.), 33100 Tampere, puh. 09 7742 5500, ma–ti klo 13.00–15.30 ja to–pe klo 9.00–11.00, m2.asiakaspalvelu@ysaatio.fi, www.m2kodit.fi
Asumisoikeusasunnot
Asumisoikeusasunto on vaihtoehto vuokra- tai omistusasumiselle. Asumisoikeusasunnon asukkaalla on asumisoikeus asuntoon, mutta asunnon omistaa asumisoikeusyhteisö. Asukas maksaa asunnosta kertaluonteisen asumisoikeusmaksun ja kuukausittaista käyttövastiketta.
Valtion tukemiin asumisoikeusasuntoihin on varallisuusrajat, jotka koskevat alle 55-vuotiaita. Asumisoikeusasunnon hankkiva maksaa aluksi 15 prosenttia asunnon hankintahinnasta asunnon omistajalle. Maksu palautetaan asunnosta pois muuttavalle asukkaalle rakennuskustannusindeksillä tarkistettuna. Asukas maksaa kuukausittaista käyttövastiketta, joka määräytyy omakustannusperiaatteella. Asukas ei voi ostaa asuntoa kokonaan omakseen, eikä omistaja voi irtisanoa asumisoikeussopimusta.
Asumisoikeusasunnon järjestysnumero
Asumisoikeusasunnon hakemista varten tarvitset järjestysnumeron, jonka saat Valtion tukeman asuntorakentamisen keskukselta Varkelta. Varken antama järjestysnumero on valtakunnallinen; sillä voit hakea kaikkia Suomen asumisoikeusasuntoja. Järjestysnumero asumisoikeusasunnon hakemiseen on voimassa kaksi vuotta.
Asumisoikeusasunnot
Järjestysnumeron saatuasi voit ilmoittautua asunnonhakijaksi asumisoikeusasuntoja omistavalle yhtiölle tai yhteisölle. Voit hakea asuntoa usealta talonomistajalta samanaikaisesti.
YH-Asumisoikeus Länsi Oy
Talon omistaja: YH-Asumisoikeus Länsi Oy
Aleksis Kiven katu 26, 33200 Tampere, puh. 010 227 3000, 010 227 3007
- Kangasalan Vällinpuisto, Horsmakuja 2, Nattari, valm. 1993, 32 asuntoa
- Kangasalan Välilukko, Vääränkalliontie 2, Suorama, valm. 1995, 18 asuntoa
- Kangasalan Orvokki, Antintie 1, Keskusta, valm. 1996, 28 asuntoa
- Kangasalan Harjulankoto, Koulutie 2, Tarpila, valm. 1998, 16 asuntoa
- Kangasalan Aroniapuisto, Aroniakuja 1, Rantakoivisto, valm. 1999, 14 asuntoa
- Kangasalan Tarpilanpolku, Finnentie 23, Tarpila, valm. 2002, 50 asuntoa
- Kangasalan Aakkulantie 14, Suorama, valm. 2004, 28 asuntoa
- Kangasalan Nurmilauha, Rataniityntie 2, Vatiala, valm. 2011, 28 asuntoa
- Kangasalan Kesätuuli, Vääränkallionkuja 2, Suorama, valm. 2012, 42 asuntoa
TA-Asumisoikeus Oy
Talon omistaja: TA-Asumisoikeus Oy
Tuomiokirkonkatu 34 B, 33100 Tampere, puh. 045 7734 3888
- Listekuja 2, Pikkola, valm. 1996, 6 asuntoa
- Kuussalontie 1, Suorama, valm. 1999, 16 asuntoa
- Artturintie 7, Lentola, valm. 2001, 24 asuntoa
- Hakakuja 2, Suorama, valm. 2001, 15 asuntoa
- Aakkulantie 17, Suorama, valm. 2010, 17 asuntoa
- Aakkulantie 15, Suorama, valm. 2011, 13 asuntoa
- Vadelmakuja 1, Suorama, valm. 2016, 33 asuntoa
- Aakkulantie 29, Suorama, valm. 2018, 34 asuntoa
- Aakkulantie 27, Suorama, 2021, 33 asuntoa
- Rissonkatu 90, Lamminrahka, valm. 2023, 38 asuntoa
AVO-Asumisoikeus Oy
Talon omistaja: AVO-Asumisoikeus Oy
Hallituskatu 17, 33200 Tampere, puh. 020 741 3295
- Kangasalan Metsälauha, Rataniityntie 6 B, Vatiala, valm. 2008, 22 asuntoa
- Kangasalan Rantalauha, Rataniityntie 6 A, Vatiala, valm. 2008, 22 asuntoa
- Kangasalan Kompankaari, Hakakuja 1, Suorama, valm. 2009, 16 asuntoa
Avain Asumisoikeus Oy
Talon omistaja: Avain Asumisoikeus OY
Kauppakatu 16, 33210 Tampere, puh. 040 640 4803
- Kangasalan Paljetie 18, Tarpila, valm. 2021, 25 asuntoa
Mangrove Asumisoikeus Oy
Talon omistaja: www.mangrove.fi
Polttimonkatu 4, 33210 Tampere, puh. 0400 550 185
- Kuurankatu 2, Lamminrahka, valm. 2024, 67 asuntoa
Asuntosäätiö
Talon omistaja: Asuntosäätiön Asumisoikeus Oy
Tuulikuja 2, 02100 Espoo, puh. 020 161 2400
- Mossin puistokatu 26, Lamminrahka, valm. 2024, 82 asuntoa
Asuntoasioiden viranomaistehtävät
Asuntoasiat valmistelee valtion korkotukilainalla rakennettaviin hankkeisiin kaupungin lausunnot.
Asuntoasiat valvoo valtion korkotukilainoilla toteutettujen asuntojen asukasvalintoja.
Kantelu tarkoittaa valvovalle viranomaiselle tehtyä ilmoitusta virheellisestä menettelystä tai laiminlyönnistä. Kantelu ei ole muutoksenhakukeino. Viranomainen voi huomauttaa virheellisestä menettelystä tai antaa tarvittaessa asiasta hallinnollista ohjausta kantelun kohteelle.
Valtion tukemien vuokra-asuntojen asukasvalintaa koskevien säännösten noudattamiseen liittyvistä virheistä ja laiminlyönneistä voi tehdä kantelun Kangasalan kaupungille, jos kantelu koskee Kangasalla sijaitsevaa vuokra-asuntoa. Kantelu jätetään kaupungin kirjaamoon (kirjaamo@kangasala.fi).
Erityisryhmien asumiseen liittyvästä asukasvalinnasta (hyvinvointialueen järjestämästä asumispalvelusta) kantelu tehdään Pirkanmaan hyvinvointialueelle (kirjaamo@pirha.fi).
Vuokran tai käyttövastikkeen määrittämisestä, asumisoikeusasuntojen asukasvalinnasta sekä muusta valtion tukemia asuntoja omistavien yleishyödyllisten yhtiöiden toiminnasta kantelu tehdään Valtion tukeman asuntorakentamisen keskukselle Varkelle (varke.ym@gov.fi).
Korkotukilainat
Valtion korkotuki- ja takauslainat asuntojen uudistuotantoon, perusparannukseen ja hankintaan
Korkotukilainat yhteisöille
Valtion tukeman asuntorakentamisen keskuksen Varken ja sen edeltäjän Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen Aran nimeämät yleishyödylliset yhteisöt voivat hakea valtion korkotukilainaa.
- vuokra-, osaomistus- tai omaksilunastettavien vuokra-asuntojen rakentamiseen
- erityisryhmille tarkoitettuun vuokra-asuntokohteeseen, johon ei haeta investointiavustusta
- vuokra- ja asumisoikeustalojen perusparantamiseen
- vuokra-asunnon tai vuokratalon hankkimiseen
Lyhytaikainen korkotukilaina
- vuokratalon rakentamiseen
Takauslaina
- vuokratalon rakentamiseen
Erityisryhmien investointiavustus
- erityisryhmiin kuuluville henkilöille tarkoitettujen valtion korkotukemien vuokratalojen ja vuokra-asuntojen rakentamiseen, hankkimiseen ja perusparannukseen
- erityisryhmiksi katsotaan esimerkiksi asunnottomat, pakolaiset, opiskelijat, mielenterveysongelmaiset, päihdeongelmaiset, erityistukea tarvitsevat nuoret, vammaiset, muistisairaat ja huonokuntoiset vanhukset.
Ajankohtaiset hakuohjeet löydät Varken sivuilta:
Yhteisöt ja yhtiöt – Valtion tukeman asuntorakentamisen keskus (Varke)
Korjausavustukset
Valtion korjausavustukset
Valtion tukeman asuntorakentamisen keskus Varke myöntää korjausavustuksia iäkkäille ja vammaisille henkilöille sekä asuinrakennusten omistaville yhteisöille, kuten asunto-osakeyhtiöille ja vuokrataloyhteisöille.
Avustuksia haetaan Varken verkkoasioinnin kautta.
Yhteystiedot:
Asuntoasiat
Sähköposti
asuntoasiat@kangasala.fiKaupunginvirasto II, Tekninen keskus, Urheilutie 13, 36200 Kangasala
Maija Lilja
Toimistosihteeri
Puhelin
+358 40 1336 631Sähköposti
maija.lilja@kangasala.fiSinua voisi kiinnostaa myös
-
Lue lisääEtusivu
-
Lue lisääAsu hyvin
Kangasalan kaupungin Asu hyvin -sivusto. Kaikki rakentamisesta, kaavoi… -
Lue lisääTeknisen keskuksen hankkeet
Kangasalan kaupungin teknisen keskuksen ajankohtaiset hankkeet. Täältä… -
Lue lisääLiikenne, kadut ja viheralueet
Kaikki Kangasalan liikenne-, katu- ja vihersuunnittelusta ja ylläpido… -
Lue lisääPaikkatieto
Tervetuloa Kangasalan kaupungin paikkatietosivulle! Täältä löydät katt… -
Lue lisääRakennusvalvonta, tontit ja asuntoasiat
Kangasala tarjoaa monipuolisia mahdollisuuksia asumiseen ja rakentamis… -
Lue lisääKaavoitus
Tietoa Kangasalan kaavoituksesta.
Kuka olet?
Kerro millaista ja kenelle suunnattua tietoa etsit, niin autamme sinua löytämään juuri sinua parhaiten palvelevat sisällöt.
-
Asukas
Hienoa! Valitse sopiva seuraavista vaihtoehdoista niin autamme sinut oikean sisällön pariin.-
Nykyinen asukas
Eikös Kangasalla olekin ihanaa? Valitse vielä kerran sopiva, niin löydät sinulle sopivat sisällöt.-
Lapsiperhe
Siirry lukemaan tämän kohderyhmän suosimia sisältöjä tai kaikki perheille ja lapsiperheille soveltuvat sisällöt.-
Varhaiskasvatus ja esiopetus
-
Perusopetus
-
Ateria- ja siivouspalvelut
-
Harrastaminen ja vapaa-aika
-
Liikuntapalvelut
-
Taiteen perusopetus
-
Kirjastopalvelut
-
Osallistu ja vaikuta
-
Lapsiystävällinen kunta
-
Rakennusvalvonta, tontit ja asuntoasiat
-
-
Nuori
Siirry lukemaan tämän kohderyhmän suosimia sisältöjä tai kaikki nuorille ja opiskelijoille soveltuvat sisällöt.-
Nuorisopalvelut
-
Nuorisovaltuusto
-
Kasva ja opi
-
Harrastaminen ja vapaa-aika
-
Kirjastopalvelut
-
Sisäliikuntapaikat
-
Taiteen perusopetus
-
Ateria- ja siivouspalvelut
-
Työelämäpalvelut nuorille
-
Asuntoasiat
-
-
Työikäinen aikuinen
Siirry lukemaan tämän kohderyhmän suosimia sisältöjä tai kaikki nuorille ja opiskelijoille soveltuvat sisällöt.-
Harrastaminen ja vapaa-aika
-
Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen
-
Rakennusvalvonta, tontit ja asuntoasiat
-
Liikenne, kadut ja viheralueet
-
Osallistu ja vaikuta
-
Päätöksenteko
-
Kaupunki työnantajana
-
-
Ikääntynyt
Siirry lukemaan tämän kohderyhmän suosimia sisältöjä tai kaikki ikääntyneille soveltuvat sisällöt.-
Harrastaminen ja vapaa-aika
-
Kulttuuripalvelut
-
Pääkirjasto
-
Kangasala-talo
-
Liikuntapalvelut
-
Sisäliikuntapaikat
-
Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen
-
Päätöksenteko
-
Palvelu- ja joukkoliikenne
-
Liikenne, kadut ja viheralueet
-
-
Vapaa-ajan asukas
Siirry lukemaan tämän kohderyhmän suosimia sisältöjä tai kaikki vapaa-ajan asukkaille soveltuvat sisällöt.-
Rakennusvalvonta, tontit ja asuntoasiat
-
Luonto ja ympäristö
-
Tutustu kaupunkiin
-
Harrastaminen ja vapaa-aika
-
Kirjastopalvelut
-
Osallistu ja vaikuta
-
-
Tapahtumakävijä
Siirry tutustumaan sinulle soveltuviin sisältöihin.
-
-
Uusi asukas
Eikös Kangasalla voisikin olla ihanaa? Valitse vielä kerran sopiva, niin löydät sinulle sopivat sisällöt.-
Muuttaja
Siirry lukemaan sinua kiinnostavaa sisältöä.-
Tutustu kaupunkiin
-
Rakennusvalvonta, tontit ja asuntoasiat
-
Luonto ja ympäristö
-
Kasva ja opi
-
Harrastaminen ja vapaa-aika
-
Palvelu- ja joukkoliikenne
-
-
Kansainvälinen asukas
Siirry lukemaan sinua kiinnostavaa sisältöä.-
Kotoutumisen tuen palvelut
-
Tutustu kaupunkiin
-
Rakennusvalvonta, tontit ja asuntoasiat
-
Harrastaminen ja vapaa-aika
-
Palvelu- ja joukkoliikenne
-
-
-
Rakentaja
Eikös Kangasalla voisikin olla ihanaa? Valitse sopiva, niin autamme sinut eteenpäin.-
Katso kaikki
Tontin ostaja
Valitse vielä kerran sopiva, niin löydät sinulle sopivat sisällöt. -
Rakentaja tai rakennuttaja
Valitse vielä kerran sopiva, niin löydät sinulle sopivat sisällöt.-
Ajankohtaista
-
Rakennusvalvonta, tontit ja asuntoasiat
-
Luonto ja ympäristö
-
Kaavoitus
-
Liikenne, kadut ja viheralueet
-
Paikkatieto
-
-
-
-
Yritys tai yrittäjä
Valitse vielä kerran sopiva, niin löydät sinulle sopivat sisällöt.-
Tietoa aloittavalle yrittäjälle
Aloittava yrittäjä
Mahtavaa. Tutustu yritys tai yrittäjä -sisältöihin Kangasala.fi:ssä tai Business Kangasala -verkkopalvelussa. -
Tietoa toimivalle yrittäjälle
Toimiva yrittäjä
Mahtavaa. Tutustu yritys tai yrittäjä -sisältöihin Kangasala.fi:ssä tai Business Kangasala -verkkopalvelussa. -
Lisätietoa
Yritystonttia tai toimitilaa etsivät
Mahtavaa. Tutustu yritys tai yrittäjä -sisältöihin Kangasala.fi:ssä tai Business Kangasala -verkkopalvelussa. -
Business Kangasala
Kangasalle sijoittumista suunnitteleva
Mahtavaa. Tutustu yritys tai yrittäjä -sisältöihin Kangasala.fi:ssä tai Business Kangasala -verkkopalvelussa.
-
-
Visit Kangasala
Vierailija tai matkailija
Vierailija tai matkailija: valitse vielä kerran sopiva, niin löydät sinulle sopivat sisällöt. -
Muu sidosryhmä
Eikös Kangasalla voisikin olla ihanaa? Valitse vielä kerran sopiva, niin löydät sinulle sopivat sisällöt.-
Järjestö tai yhdistys
Järjestö tai yhdistys? Klikkaa lukemaan.-
Järjestöyhteistyö
-
Tapahtumat ja tapahtumien järjestäminen
-
Harrastaminen ja vapaa-aika
-
Avustukset
-
Osallistu ja vaikuta
-
-