Ero perheessä

Anna palautetta sivustosta täältä

Ero perheessä on aina kriisi ja muutos, joka vaikuttaa kaikkiin perheen jäseniin. Eropäätös voi olla helpotus tai ahdistuksen aiheuttaja. Tyypillisintä on kuitenkin tunteiden voimakas ailahtelu. Eron yhteydessä ihminen joutuu käsittelemään itsessä nousevia tunteita sekä vastaanottamaan puolison ja lasten tunteet. Ensimmäinen vuosi eron jälkeen saattaa yllättää raskaudellaan, kun vanhemmat luopuvat yhteisestä lähivanhemmuudesta ja omaksuvat uutta roolia itsenäisinä aikuisina. Tästä prosessista ei tarvitse selvitä yksin. Auttavia puhelimia, chat-palveluita, vertaistukea sekä keskusteluapua tarjoavia tahoja löydät sivun oikeasta reunasta. Voit halutessasi tutustua myös Ensi- ja turvakotien liiton oppaaseen, josta saat tietoa ja tukea lapsiperheen eroon.

Samaan aikaan, kun vanhemmat käyvät läpi omaa tunnemyllerrystään, joutuvat he auttamaan myös lasta eroamaan. Lapsi voi olla vihainen ja pettynyt. Lapselle on tärkeä kertoa, että hän ei ole aiheuttanut vanhempien eroa. Lapsen ymmärrystaso huomioiden eron syitä on hyvä avata lapselle. Toisesta vanhemmasta tulee eron jälkeenkin puhua kunnioittavaan sävyyn lapsen kuullen. Lapselle luo turvallisuutta tietää, että mitä eroaminen hänen tilanteessaan tarkoittaa. Mihin lapsi muuttaa tai vaihtuuko koulu? Joskus lapsen voi olla hyvä päästä keskustelemaan ulkopuolisen turvallisen aikuisen kanssa. Voit selvittää esimerkiksi lapsesi koulusta koulukuraattorin palveluiden mahdollisuutta. Neuvoja erosta kertomiseen ja siitä puhumiseen lapselle löydät myös Mielenterveystalonverkkosivuilta.

Tunnetason myllerryksen lisäksi puolison kanssa tulisi pystyä sopimaan käytännön asioista kuten omaisuuden jaosta, lasten tapaamisista tai muista yhteisvanhemmuuteen liittyvistä asioista. Vaikka parisuhde päättyy, yhteinen vanhemmuus jatkuu.  Lapsen kannalta on tärkeää, että luotettava ja pysyvä suhde säilyy kumpaankin vanhempaan ja heidän lähisukulaisiin myös eron jälkeen. Lapsen asioista sovittaessa voidaan käyttää apuna esimerkiksi STM:n vanhemmuussuunnitelmaa.

Joskus yhteisen näkökulman löytäminen eron jälkeiseen elämään ja vanhemmuuteen on vaikeaa. Tällöin apua voi hakea esimerkiksi perheneuvolasta, joka tarjoaa eroneuvontaa sekä sovittelupalvelua. Yhteisen sopimuksen lapsen huollosta, tapaamisista ja mahdollisista elatusmaksuista voi käydä vahvistamassa alueesi lastenvalvojalla.

 

Hyväksy oleva, päästä irti mennyt ja luota tulevaan.