Hyvä arki

Säännölliset toimintamallit ja toistuvat tekemiset ovat lapsille tärkeitä ja turvallisuutta luovia rutiineja. Tuttu arkirytmi vahvistaa lapsen itseluottamusta ja lisää jokaisen perheenjäsenen jaksamista ja elämänhallintaa. Päivärytmistä poikkeaminen ei romuta rutiineja. Päiviä ei kannatakaan aikatauluttaa kellontarkasti, koska lapsiperhearki vaatii joustavuutta ja yllätyksellisyyttä. Temperamentti ja kyky joustaa tilanteissa ovat yksilöllisiä, joten toisille rutiineista poikkeaminen on vaikeampaa kuin toisille. Arkirytmin muodostaa mm. säännöllinen vuorokausirytmi, ateriat, liikunta, harrastukset ja läheisten kanssa vietetty aika.

  • Nukkumaan on hyvä mennä aina suunnilleen samaan aikaan
  • Lapsen unentarve on yksilöllistä ja iästä riippuvaa, mutta tavoite on vähintään 9 tuntia
  • On tärkeää syödä monipuolisesti ja säännöllisesti
  • Liikuntaa ja ulkoilua päivittäin
  • Ihmissuhteet tuovat elämään iloa ja turvaa. On tärkeää, että arjessa on joku, jolle puhua tunteista ja päivän tapahtumista. Kysele lapselta kuulumisia ja osoita hänelle, että hän on sinulle tärkeä.

 

Miten tuet vauva-arjen rutiineja? 

  • Usein vauvoilta puuttuu alkuun selkeä päivärytmi, joten he nukkuvat ja syövät kun heistä siltä tuntuu. Tämä vaihe vaatii vanhemmilta kärsivällisyyttä. Pikku hiljaa tietty rytmi ja rutiinit lähtevät kuitenkin muotoutumaan ja niistä tulee vauvalle tärkeitä. Niiden kautta hän oppii hahmottamaan maailmaa ja itseään sekä ennakoimaan tuttuja tapahtumia. Kun perusasiat ovat kunnossa, arki sujuu paremmin niin lapsilla kuin aikuisillakin.

Vinkkejä vauva-arjen päivärytmin luomiseen

  • Oikea-aikainen rytmi : Vauvan tarpeiden ennakointi tärkeää, jotta vältetään nälkäkiukku tai yliväsymys
  • Tuetaan vauvaa ymmärtämään yön ja päivän ero esimerkiksi valon määrän avulla
  • Säännöllisten iltarutiinien luominen kannattaa aloittaa jo varhaisessa vaiheessa.
  • Iltatoimiin voi kuulua
    • Kylpy, vaipanvaihto ja yöpuvun pukeminen
    • Imetys tai syöttäminen
    • Vauvahieronta, iltaloru, satu tai laulu
    • Hellyystankkaus!
    • Iltatoimissa ja hellyystankkauksessa vanhempi/vanhemmat ovat läsnä vauvalle ja nukahtamishetkessä ei enää jatketa sylittelyä ja suukottelua
  • Ulkoilu, liikunta ja harrastukset osana vauva-arkea
    • Ulkoilu on tärkeää niin vauvoille kuin vanhemmillekin
    • Vauvoille harrastukset eivät ole välttämättömiä. Voit tarjota myös kotona kaiken tarpeellisen, kunhan teet vauvan kanssa juttuja, jotka tuottavat iloa.
    • Vauvauinti, muskari tai jumppa voi kuitenkin antaa tärkeitä vuorovaikutushetkiä vauvalle ja vanhemmalle
    • Tärkeää on huomioida aikataulutuksessa ja toiminnassa aina vauvan päivärytmi ja vireystila

 

Miten tuen lapsen arkirutiineja?

  • Arjen sujumista helpottaa selkeät rutiinit. Mitä aikaisemmin perheen rutiinien muodostaminen aloitetaan, sitä itseohjautuvampi lapsi toiminnoissaan voi olla. Harjoitelkaa yhdessä arjen sujuvuutta helpottavia tekijöitä.
  • Ennakoi. Pakkaa ja tarkista edellisenä iltana seuraavan päivän tavarat. Tee ruokaa useammalle päivälle kerrallaan
  • Osallista lasta ikätasoisesti kodin askareisiin kuten omien jälkien siivoaminen ja tavaroista huolehtimiseen.

 

Pysyviä rutiineja voivat olla

  • Aamutoimet, herätään ajoissa, jotta vältetään kiire
  • Aamutoimet selkeässä järjestyksessä
  • Päiväkoti- ja kouluaika
  • Matkoihin voi yhdistää ulkoilun, perhe- ja kaveriajan mahdollisuuksien mukaan
  • Kouluaikaan kuuluu myös läksyjen teko
  •  Ruokailut
  • Viisi ateriaa päivässä
  • Vähintään yksi ateria koko perheen kanssa yhdessä

 

  • Perheen yhteinen aika
    • Ole saatavilla!
    • Leikki, ulkoilu, uusien taitojen harjoittelu, lukeminen, kuulumisten vaihto
    • Läksyjen tekeminen

 

  • Ruutuaika
    • Yhdessä vanhemman kanssa
    • Satunnaista ja lyhyitä aikoja kerrallaan
    • Sovitaan lapsen kanssa säännöt median käytöstä
    • Huomioi ikärajamerkinnät, jotka ilmoittavat lapsen ikätasolle haitallisesta sisällöstä
    • Hyödynnä esto-ohjelmia

 

  • Ulkoilu- ja harrastusaika
    • 2 tuntia päivässä
    • Voi yhdistää koulu- ja päiväkotimatkoihin
    • Lapsi nauttii perheen kanssa yhdessä liikkumisesta ja ulkoilusta

 

  • Iltatoimet
    • Rauhoittuminen hyvissä ajoin
    • Iltatoimet selkeässä järjestyksessä
    • Ei ruutuaikaa lähellä nukkumaanmeno aikaa

 

  • Lepäämisen aika
    • Lapsi tarvitsee riittävästi unta jaksaakseen ja kasvaakseen
    • Päiväunet tai vähintään rauhoittumishetki kesken päivän on tärkeää lapselle

 

Miten tuet nuoren rutiineja?

Arkirytmi ja rutiinit ovat todella tärkeitä myös nuorille. Nuoren turvallisuudentunne kasvaa, kun arjen perustoiminnot ovat kunnossa:

 

 

 

  • Kouluaika
    • Luo rutiinit, jotka tukevat lapsen koulussa käyntiä
    • Kouluaikaan kuuluu myös läksyjen tekeminen
    • Kannusta lasta mahdollisuuksien mukaan kulkemaan koulumatkat kävellen tai pyörällä
    • Ruokailut
    • Viisi ateriaa päivässä
    • Vähintään yksi koko perheen yhteinen ateria
    • Ulkoilu- tai harrastusaika
    • 2h/ päivässä, josta 45 minuuttia olisi reipasta liikuntaa
    • Ulkoilun tai harrastamisen voi myös yhdistää perhe- tai kaveriaikaan sekä koulumatkoihin

 

  • Perheen yhteinen aika
    • Nuoren kanssa korostuu vanhemman läsnäolo
    • Ole aidosti kiinnostunut lapsesi asioista
    • Yhteistä aikaa on monenlaista : yhteiset ateriat, läksyjen teko, ulkoilu, TV:n katsominen yhdessä, kotiaskareet jne.

 

  •  Kaveriaika
    • Nuorille kaverisuhteet ovat tärkeitä
    • Kotiintuloajat ja pelisäännöt on hyvä määritellä etukäteen
    • Missä, kenen kanssa ja mitä tekemässä?

 

  •  Ruutuaika
    • Pohtikaa yhdessä mitä kaikkea ruutuaikaan sisältyy
    • Pidä huolta, että ruutuaika ei hallitse nuoren arkea

 

  • Lepäämisen aika
    • Murrosikäisen nuoren unentarve on noin 10h
    • Ruutuaika ei sovi päivärytmiin ennen nukkumaanmenoa

 

Tärkeää on pitää kiinni sovituista säännöistä ja aikatauluista. Tuet nuoren kasvua vastuuntuntoiseksi aikuiseksi antamalla lapselle sopivassa suhteessa vastuuta ja vapautta. On muistettava, että viimekädessä perheen asioista päättää kuitenkin vanhempi.

 

Haasteita arjen rutiineissa?

 

Sivupalkista löydät hyödyllisiä linkkejä