Operaatio Pirkanmaa

 

 

Operaatio Pirkanmaa on kolmevuotinen projekti, joka toteuttaa Pirkanmaalle haetun kulttuuripääkaupunkihankkeen 2026 tavoitteita. Hankkeelle suunniteltu budjetti on yhteensä 2,6 miljoonaa euroa, josta Tampereen osuus on 1,9 miljoonaa ja kuntakumppaneiden osuus 0,7 miljoonaa euroa. Kangasala on yksi 19 Pirkanmaalaisesta kunnasta, jotka ovat mukana hankkeessa. Muut mukana olevat kunnat ovat Akaa, Hämeenkyrö, Ikaalinen, Kangasala, Kuhmoinen, Lempäälä, Mänttä-Vilppula, Nokia, Orivesi, Parkano, Pirkkala, Pälkäne, Ruovesi, Sastamala, Tampere, Urjala, Valkeakoski, Vesilahti, Virrat ja Ylöjärvi. Mukana olevien kuntien osuus perustuu niiden väkilukuun. Kangasalan kaupungin osuus on 25 920 € vuodessa.

Projektin tavoitteet

Projektin tavoitteena on kehittää pirkanmaalaista kulttuuritoimijoiden yhteistyöverkostoa ja toimintamalleja, ja siten edistää luovien alojen ekosysteemiä alueella. Hankehausta kumpuavien arvojen mukaan Operaatio Pirkanmaa toimii yhä yhdenvertaisemman, saavutettavamman ja kestävämmän toimintaympäristön edistämiseksi.

Kuntien yhteisellä rahoituksella toteutetaan osa hakuvaiheessa tehdyistä projektisuunnitelmista ja kehitetään luovien alojen osaamista, verkostoja ja osaamispohjaa työllisyyden edistämiseksi. EU-hankeosaamisen ja kulttuurikentän kansainvälistymisen vahvistaminen alueella on myös yksi Operaatio Pirkanmaan tavoitteista.

Kangasalla toteutuneet Operaatio Pirkanmaa tapahtumat

Menneet:

  • RESONANSSI – Nuori kulttuuri on Air -tapahtuman työpaja Ruutanan monitoimitalolla 22.4.2022
  • Metsästä käsin, mennään retkelle -leiri ti-to 7.-9.6.2022
  • METSÄSTÄ KÄSIN – Mennään retkelle ti–to 2.8.-4.8. klo 10–14, 3 pv. Valmistamme retkitarvikkeita ja teemme retken lähiseudulle. Ilmoittaudu mukaan ja kysy lisätietoja kangasala@taitopirkanmaa.fi
  • Graffitikurssit 6.7. alkaen joka tiistai klo 16-17.30 ilmoittaudu etukäteen sirkusrakkauspumpum@gmail.com
  • Katutaideralli 10.7. klo 15-18 Huutijärvi, kaikille avoin
  • Tarinateatteri VOX Kontulassa, Sahalahdella
  • KANGASALA STREET ART, Huutijärven vanhan ammattikoulun alueella kesä-elokuussa rakentuva
    taidekokonaisuus #kangasalastreetart #sirkusrakkauspumpum #operaatiopirkanmaa