Poimi roskat reitiltäsi – Kangasala on mukana Ylen Miljoona roskapussia -kampanjassa

Huhtikuussa käynnistyvään kampanjaan on ilmoittautunut jo 145 kuntaa ja kaupunkia. Tavoitteena on innostaa suomalaisia keräämään ympäristöstä miljoona pussillista roskaa. Nyt on Kangasalan vuoro lähteä mukaan talkoisiin siistimmän ympäristön puolesta. Kampanja on käynnissä 13.4.–14.6.2023 ja sen suojelijana toimii tasavallan presidentin puoliso, tohtori…

Tampereentien alikulkukäytävän kiertotie ja työmaan ohi liikennöinti

Kangasalan keskustassa Tampereentien alikulkukäytävän rakentamisen ajaksi ajoneuvoliikenne on ohjattu tammikuussa käyttöön otetulle kiertotielle. Alkuperäisen suunnitelman mukaisesti kiertotie oli määrä päällystää asfaltilla ennen sen käyttöönottoa. Etelä-Suomeen poikkeuksellisesti saapunut talvi aiheutti kuitenkin tilanteen, jossa asfalttia ei ollut enää saatavilla. Tämän vuoksi kiertotie…