Jätehuollon jouluvinkit: malta, litistä ja lajittele!

Joulurauha lähestyy myös jätehuoltoa. Pitkät pyhät aiheuttavat kiirettä jätteenkuljettajille, sillä tyhjennykset on hoidettava normaalia lyhyemmässä työviikossa. Jäteastian tyhjennyspäivä voi siirtyä aikaisemmaksi tai myöhemmäksi. Maltti on valttia, kaikki tyhjennykset hoidetaan, mutta ylimääräisiä tyhjennyksiä ei voida tehdä.

Joni Brander on valittu Pirkanmaan Laatuisännöinti Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi

Brander aloitti tehtävässä 14.12.2020. Joni Brander siirtyi tehtävään Realia Isännöinnistä, jossa hän on toiminut yksikön- ja kehityspäällikön tehtävissä menestyksekkäästi. Pirkanmaan Laatuisännöinti Oy:n hallituksen puheenjohtaja Harri Syrjäläinen kertoi, että uutta toimitusjohtajaa valittaessa mukana oli useita hyviä vaihtoehtoja ja valinta oli vaikea.…

Kaupunki vetoaa asukkaisiin: estetään yhdessä koronaviruksen leviäminen

Covid-19-tilanne on Kangasalla yhä maltillinen, mutta tartuntatilanteiden määrä myös Kangasalan alueella on viime aikoina kasvanut. Kaupungin valmius vastata tilanteeseen on edelleen hyvä ja kaupungin kaikissa palveluissa tehdään jatkuvasti töitä sen eteen, että ennalta ehkäisevillä toimilla saadaan estettyä tartuntojen leviämistä. Kaupunki…

Kangasalan kaupungin kehittämistä koskevan verkkokyselyn tulokset

Kyselyyn vastanneiden mielestä kaupungin viihtyisyys ja arjen sujuvuus ovat hyvällä tasolla. Parhaimmat arvosanat saivat Kangasalan ulkoilu-, kävely-ja pyöräilymahdollisuudet. Toivottujen kehittämiskohteiden kärjessä olivat keskustan kehittämisen jatkaminen entistä viihtyisämmäksi sekä liikenne- ja pysäköintiasiat. Kangasalan kaupunkikehitystiimi toteutti 24.8.-3.9.2020 kyselyn, jolla kerättiin ajantasaista kokemustietoa…

Kangasalan vuoden 2020 rakennushanke

Kangasalan kaupungin viranomaislautakunnan työryhmä on valinnut vuoden 2020 rakennushankkeen. Valittu kohde on Kangasalan Parkki Oy:n pysäköintitalo Kangasalan keskustassa. Valinnan perusteluna ovat tulevaisuuteen katsovat tekniset ja kaupunkikuvalliset ratkaisut.