Päiväkotien ateria- ja siivouspalvelut

Lapsi ruokapöydässä

Terveyttä ja iloa ruoasta

Ruokailu on osa varhaiskasvatusta. Kokopäivähoidossa tarjotaan ruokaa, joka kattaa noin 2/3 osaa lapsen päivittäisestä ravinnontarpeesta. Ravitsemustarpeet täyttävä terveellinen ravinto tukee lapsen tervettä kasvua ja kehitystä. Tarpeellinen ravinto varhaiskasvatuksessa koostuu aamiaisesta, lounaasta ja välipalasta. Vuoropäiväkodissa tarjotaan myös päivällistä ja iltapalaa. Säännöllinen ruokarytmi on terveyttä edistävän ruokavalion perusta. Ruokakasvatuksen tavoitteena on edistää myönteistä suhtautumista ruokaan ja syömiseen sekä tukea monipuolisia ja terveellisiä ruokatottumuksia. Tarkoituksenmukaisesti järjestetyssä ruokailussa lasta ohjataan omatoimiseen ruokailuun ja monipuoliseen, riittävään syömiseen.

Maistuvaa, värikästä ja houkuttelevaa

Ateriapalvelut Kangasalan kaupungin omissa päiväkodeissa tuotetaan itse. Koulutetut palvelutyöntekijämme työskentelevät yhteisten tavoitteidemme eteen. Ruokavalintojen perustana ovat ravitsemussuositukset. Käytämme kiertävää ruokalistaa ja lisäksi toteutamme erilaisia teemapäiviä. Näin saamme vaihtelua ja lapsi oppii myös ruokakulttuuriin liittyviä käytöstapoja ja ruokaperinteitä. Meille on tärkeätä, että lapset myös pitävät ruoasta. Lasten etu ja osallisuus on välttämätöntä. Myönteistä ruokasuhdetta rakennetaan yhdessä perheiden kanssa. Haluamme edistää terveellisten välipalojen kulttuuria ja antaa mallin kohtuullisesta sokerin käytöstä. Ruoka on koko elämää varten.

Lapset syövätRuokaa

Keiton otaminen lautasellePiimän kaataminen lasiin

Turvalliset tilat

Kangasalan kaupungin omat päiväkodit ovat omassa siivouksessa. Säännöllinen ja oikeilla menetelmillä tehty siivous auttaa pitämään tilat turvallisina ja vaikuttaa myös sisäilman laatuun.

Kirsikkatomaatteja.