Joustava perusopetus (JOPO)

JoPo-luokalle haetaan joko oppilaan, huoltajan tai luokanvalvojan aloitteesta. Asiasta kiinnostuneiden tulee olla yhteydessä JoPo-luokan opettajiin tai rehtoriin. Haku seuraavaksi lukuvuodeksi JoPo-luokalle on edellisen lukuvuoden maaliskuussa.

Oppimisen arviointi

Oppimisen arviointi perusopetuksessa Linkin takaa aukeavassa tiedostossa on kuvattu tiiviisti arvioinnin perusteet ja se, mitä arvioidaan eri vuosiluokilla.   Opetuspäällikkö (nyk. opetus- ja koulutusjohtaja) Merja Lehtonen kertoo huoltajille arvioinnin perusteista Kangasalla.  

Osallisuus ja vaikuttaminen koulussa

Oppilaiden osallisuus Koulutyö järjestetään siten, että sen perustana on oppilaiden osallisuus ja kuulluksi tuleminen. Huolehditaan siitä, että oppilaat saavat kokemuksia yhteistyöstä ja demokraattisesta toiminnasta omassa opetusryhmässä, koulussa ja sen lähiympäristössä sekä erilaisissa verkostoissa. Oppilaiden osallistuminen oman koulutyönsä ja ryhmänsä toiminnan…