Tapahtumat lähtien
Tulevat Tapahtumat › Matkailu
Synopsis Tove Janssonin rakastettuun Kesäkirja-teokseen perustuva elokuva kertoo maagisen ja elämää kohottavan tarinan Sophia-tytön (Emily Matthews) kesästä isoäidin (Glenn Close) kanssa pikkuisella saarella Suomenlahdella. Sophian isän (Anders Danielsen Lie) surressa puolisonsa kuolemaa meren aallot silittävät kalliota, aurinko paistaa ja puut…
K-Kino: Risto Räppääjä ja kaksoisolento
Synopsis Onko kaupungissa Riston kaksoisolento? Risto näkee kaupungilla ihan samannäköisen pojan kuin hän itse – sillä on samanlainen tukka, samanlainen huppari ja samanlaiset housut. Risto ja Nelli päättävät selvittää onko poika kaksoisolento, varjominä, vai jopa huijari? Miksi Rauha-täti on ollut…
Synopsis Konsta Karhu on jatkanut isänsä Jussi Murikan polkua ja istunut kiven sisässä sovittamassa syntejään. Paras ystävä Jalo vasikoi aikanaan Konstan, joka punoo vankilassa kostoa. Vapauden koittaessa Karhu palaa Etelä-Pohjanmaalle. Häjyn veri virtaa vahvana suonissa ja pikkurikollisen leima loistaa otsassa.…
Vauvojen värikylpy
Värikylvyssä herätellään elämyksellisesti kaikkia aisteja ja sukelletaan maisemataiteen maailmaan ihastellen taidenäyttelyn teoksia ja tunnustellen aiheeseen liittyviä eri värisiä ja tuntuisia materiaaleja. Ohjaaja Ilona Kristolalla on yhdeksän vuoden kokemus Vauvojen Värikylpyjen ohjaamisesta. Osallistujia mahtuu mukaan kahdeksan lasta vanhempineen. Osallistumismaksu Osallistumismaksu 10…
Kuoromusiikkia Kalevalan päivän kunniaksi Kalevalan päivän kunniaksi Akateeminen mieskuoro Psaldo esittää Kalevala-aiheista mieskuoromusiikkia. Esitettävien laulujen tekstit ovat Kalevalasta ja Kantelettaresta sekä Aleksis Kiven kynästä. Säveltäjänimiä ovat mm. Jean Sibelius, Joonas Kokkonen, Toivo Kuula ja Veljo Tormis. Akateeminen mieskuoro Psaldo on…
Tervetuloa ilmaiseen lasten tapahtumaan Mobiliaan lauantaina 1.3.2025 klo 11–15! Perheen pienimmille on luvassa erilaista puuhastelua koko tapahtuman ajan. Luvassa on askartelua, leikkiauton katsastuspiste, Tampereen Pelastakaa lapset ry:n touhupiste ja Kummit ry:n Tampereen vapaaehtoisten nalle-sairaala. Studio Piagrinan liikunnallinen sirkustyyppinen non-stop-työpaja klo…
Apo Apponen -lastennäytelmä
Tamperelaisen Teatteri Siperian hauska ja leikkisä lastenesitys Apo Apponen saapuu Kangasala-taloon! Esitys perustuu Juhani Känkäsen samannimiseen kirjasarjaan. Näytelmäsovituksessa arkisista asioista kehittyy suuria seikkailuja ja hauskoja tilanteita, jotka pitävät yleisön hymyissä suin läpi esityksen. On ihan tavallinen arkiaamu Apo Apposen elämässä.…
Synopsis Kaksinkertainen Oscar®-voittaja Renée Zellweger palaa rooliin, joka loi romanttisen komedian ikimuistoisen sankarittaren, Bridget Jonesin, jonka ainutlaatuinen näkökulma elämään ja rakkauteen määritteli uudelleen kokonaisen elokuvagenren. Bridget Jones valloitti kirjahyllyt Helen Fieldingin ilmiöksi nousseessa romaanissa Bridget Jones – elämäni sinkkuna, josta…
K-Kino: Risto Räppääjä ja kaksoisolento
Synopsis Onko kaupungissa Riston kaksoisolento? Risto näkee kaupungilla ihan samannäköisen pojan kuin hän itse – sillä on samanlainen tukka, samanlainen huppari ja samanlaiset housut. Risto ja Nelli päättävät selvittää onko poika kaksoisolento, varjominä, vai jopa huijari? Miksi Rauha-täti on ollut…
Synopsis Tove Janssonin rakastettuun Kesäkirja-teokseen perustuva elokuva kertoo maagisen ja elämää kohottavan tarinan Sophia-tytön (Emily Matthews) kesästä isoäidin (Glenn Close) kanssa pikkuisella saarella Suomenlahdella. Sophian isän (Anders Danielsen Lie) surressa puolisonsa kuolemaa meren aallot silittävät kalliota, aurinko paistaa ja puut…
Synopsis Konsta Karhu on jatkanut isänsä Jussi Murikan polkua ja istunut kiven sisässä sovittamassa syntejään. Paras ystävä Jalo vasikoi aikanaan Konstan, joka punoo vankilassa kostoa. Vapauden koittaessa Karhu palaa Etelä-Pohjanmaalle. Häjyn veri virtaa vahvana suonissa ja pikkurikollisen leima loistaa otsassa.…
Synopsis Kui näitleja Jan Uuspõld peab filmima oma suvearmukese Britta ilusalongile promovideot, helistab talle ametlik abikaasa ja paneb ta fakti ette: mees peab koju tulema ja kõik mahalaristatud rahad tagasi teenima. Kuna Jan teeb alati nii nagu naised tahavad, hakkab…
Vanaja Big Bandin konsertti ”Back to the 70s” ilahduttaa yleisöä aikakauden svengaavimmalla musiikilla Leveiden lahkeiden ja tolppakorkojen vuosikymmen synnytti runsaasti pop-musiikin kirkkaimpia helmiä – ja myös jazzia. Silloin levylautasella soivat Stevie Wonder, Elton John, Abba ja monet discohitit. Nyt Vanaja…
Astor Piazzollan musiikkia ja perinteisempääkin argentiinalaista tangoa Tämän konsertin ohjelma rakentuu vahvasti argentiinalaisen tangon ympärille. Illan aikana kuullaan niin Astor Piazzollan musiikkia kuin perinteisempääkin argentiinalaista tangoa. Saattaapa joukkoon eksyä myös jotain suomalaista. Palkittu suomalaiskokoonpano Tango del norte ja argentiinalainen laulajatähti…
Yksi ilta, kaksi valovoimaista laulaja-lauluntekijää harvinaislaatuisessa yhteiskonsertissa. Molemmat artistit esittävät omat settinsä ja kuka tietää, ehkäpä intoutuvat soittamaan yhdessäkin! Viitasen Piia julkaisi odotetun 5. studioalbuminsa Ihmisen aika maaliskuussa 2024. Artisti kertoo albumin käsittelevän kotia ja kodittomuutta, juuria ja juurettomuutta, äidiksi…
Ohjelmaa, viihdettä, ostoksia, elämyksiä! Näitä tarjoaa Mobiliassa järjestettävät Naisten Messut 2025. Yhdellä ja samalla lipulla pääset tutustumaan messutarjontaan sekä Mobilian kaikkiin näyttelyihin. Luvassa on mielenkiintoisia puheenvuoroja ja tietoiskuja, jotka kaikki luonnollisesti liittyvät naisiin. Ohjelmaan kuuluu myös pieniä hemmotteluhoitoja, herkuttelua ja…
Heikki Hela Kaikista kaikkein 30-vuotisjuhlakonsertti
Heikki Helan debyyttialbumin Kaikista kaikkein julkaisusta tulee syksyllä kuluneeksi 30 vuotta Heikki Hela juhlistaa tapausta kokoamalla alkuperäisen tekijäkaartin yhteen soittamaan levyn kappaleet livenä yleisön edessä. Lavalle nousevat Helan lisäksi Kummelistakin tuttu Timo Kahilainen (koskettimet) sekä ns. Porkkanakomppi, eli Jarmo Nikku…
Maaliskuun klassinen kruunu, Brahmsin ja Schubertin pianotriot huippumuusikoiden tulkitsemina Konsertti-ilta koostuu kahdesta kamarimusiikkikirjallisuuden perusteoksesta, joita tulkitsevat huikean karriäärin omaavat huippumuusikot. Pekko Pulakka toimii tällä hetkellä Suomen kansallisoopperan 1. konserttimestarina. Joona Pulkkinen ja Kirill Kozlovski puolestaan toimivat solistitehtäviensä lisäksi lehtoreina Sibelius-Akatemiassa.…
Timo Höyssä on Vesilahdella asuva ja työskentelevä kuvataiteilija (AMK), joka leikittelee teoksissaan muun muassa käsityöperinteillä, kierrätysmateriaaleilla ja keramiikalla. Hänen mielikuvitukselliset, kallopohjaiset tekstiiliveistoksensa ovat täynnä värikkäitä materiaaleja, jotka pursuavat ja tihkuvat kasoiksi ajatuksia, tunteita ja materiaa katsojan silmien edessä.
Perinteisiä sotalauluja Talvisodan päättymisen 85-vuotispäivänä Vuosien varrella Kangasala-salin moneen kertaan täyttänyt Ilta Kannaksella kuullaan jälleen, tällä kertaa iltapäiväkonserttina. Sota-ajan laulut ja hersyvät tarinat vievät sota-ajan ja Karjalan muisteluihin Talvisodan päättymisen 85-vuotispäivänä. Ohjelmistossa mm. Elämää juoksuhaudoissa, Pienet kukkivat kummut, Muistoja Syväriltä,…