Kuntavaalien 2021 vahvistettu tulos Kangasalla

Kuntavaalien tulos vahvistettiin Kangasalla keskusvaalilautakunnan kokouksessa keskiviikkona 16. kesäkuuta. Uuden valtuuston kokoonpano 1.8.2021–31.5.2025 on oheisesta linkistä avautuvassa liitteessä, johon on listattu valtuutetuiksi ja varavaltuutetuiksi tulleet henkilöt äänimääriensä ja vertauslukujensa mukaisessa järjestyksessä. Kangasalan valtuuston kokoonpano 1.8.2021-31.5.2025

Kangasalle valmistui opiskelijoille suunnattu vuokrakohde

Keskeiselle paikalle Kangasalan Pikkolaan valmistui tuoreesti Kiinteistö Oy Taloherttuan rakennuttama uusi opiskelijavuokrakohde, joka käyttöönotettiin 7.6.2021. Asuinkohde sijaitsee lähellä Kangasalan lukion, Tredun ja Pikkolan koulun Roine-kampusta, aivan palveluiden tuntumassa osoitteessa Puusepäntie 44. Kiinteistön 32 vuokra-asunnosta yli puolet, 18 asuntoa, vuokrataan opiskelijoille.…

Niilo Hakolan raitin rakennusurakka alkaa

Niilo Hakolan raitin rakentaminen alkaa viikolla 25. Rakennushanke on osa Vesaniemen alueen asemakaavan muutoksen (kaava nro 792) toteuttamista, jonka tarkoituksena on mahdollistaa Urheilutien alueelle uutta asuinrakentamista. Nyt toteuttavalla osuudella rakennetaan keskuskentän alueelle katuja, kuivatusjärjestelmiä, katuvalaistusta sekä vesihuoltoa. Tulevina vuosina toteutetaan…

Ajankohtaista ulkoilu- ja liikuntapaikoista

Vatialan lähiliikuntapaikan rakentaminen on käynnistymässä viikolla 26. Kaarinanpolun peruskorjaustyöt (polkujen ja pitkospuiden peruskorjaus) on käynnissä Katajajärven ympäristössä. Sorolan montun kotalaavu on valmistunut. Sorolan montun kotalaavu.