Taloudellisen tuen mahdollisuudet kotitalouksille


Valtioneuvosto on päättänyt rajoittamistoimenpiteistä, joiden tarkoituksena on vähentää lähikontakteja. Poikkeusjärjestelyjen tavoitteena on koronavirustartuntojen leviämisen hidastaminen, riskiryhmien suojeleminen ja epidemian rajoittaminen. Kaupungin palvelujen tuottamisessa on käytettävä vahvaa harkintaa, ettei synnytetä tilanteita, joissa ihmisjoukot kokoontuvat.

Poikkeusjärjestelyistä aiheutunut tilanne saattaa tuoda haasteita myös toimeentuloon. Perheiden toimeentuloa voidaan tukea sosiaalityön palveluilla, ja toimeentulotuen myöntäminen on yksi sosiaalityön palvelumuodoista.

Toimeentulotukea voidaan myöntää erityisistä tarpeista tai olosuhteista johtuviin erityismenoihin. Samalla kartoitetaan myös perheen muu mahdollinen tuen ja avun tarve. Toimeentulotukea voi hakea Kangasalan kaupungin sosiaalikeskuksesta erillisellä lomakkeella tai sähköisesti kaupungin verkkosivuilta.

Mikäli perheen toimeentulossa on haasteita, voi asiassa ottaa yhteyttä sosiaalikeskuksen neuvontanumeroon 040 133 6198. Neuvonta palvelee arkisin kello 9-11. Perheitä autetaan ja neuvotaan lisäksi perhetyön neuvontapuhelimessa 050 345 7237 tai 050 412 8207 arkisin kello 9-15.

Toimintaohje poikkeustilanteen aiheuttamaan taloudellisen tilanteen heikentymiseen