Koko kaupungin yhteiset vieraslajitalkoot


Kangasalan kaupunki järjestää koko kaupungin yhteiset vieraskasvilajien torjuntatalkoot tiistaina 14.6.2022 ja keskiviikkona 15.6.2022. Kaupunki kannustaa kaikkia mukaan yhteistyöhön lähiympäristön viihtyisyyden ja luonnon monimuotoisuuden edistämiseksi.

Kuva jättipalsamikasvustosta (Kangasalan kaupunki/ Katri Tolonen).

Vieraslajit

Vieraslajit ovat eläin-, kasvi- ja sienilajeja, jotka ovat levinneet niiden alkuperäisen esiintymisalueen ulkopuolelle ihmisen avustamana joko tahallisesti tai tahattomasti.  Vieraslajit muodostavat yhden suurimmista uhista luonnon monimuotoisuudelle kilpailemalla tilasta paikallisten lajien kanssa. Pahimmillaan vieraslajit muodostavat uhan koko ekosysteemien toiminnalle. Vieraslajit aiheuttavat myös taloudellista haittaa ja ongelmia alueiden virkistyskäytölle. Kaupungin resurssit vieraslajien torjuntaan ovat rajalliset ja siksi luontoon levinneitä vieraslajeja on tärkeää lähteä torjumaan yhteistyöllä ja talkoovoimin.

Vieraslajitalkoot kaupungin yhteisissä kohteissa

Kangasalan kaupunki järjestää vieraskasvilajien yhteiset kitkentätalkoot ennalta valituissa kohteissa tiistaina 14.6.2022 klo 8-12 sekä keskiviikkona 15.6.2022 klo 8-12. Aamutalkoiden lisäksi kaupungin yhteistyökumppanina 4H-yhdistys organisoi kitkentätalkoot Liutun uimarannan lähiympäristössä keskiviikkona 15.6.2022 illalla klo 17-20. Kaikki kaupunkilaiset ovat tervetulleita kohteisiin mukaan talkoilemaan. Vieraslajitalkoisiin ei tarvitse erikseen ilmoittautua. Riittää, kun ilmestyt paikalle. Varauduthan kuitenkin asianmukaisella vaatetuksella.

Talkookohteissa on saatavilla jätesäkkejä, työhanskoja ja juotavaa. Jättipalsamit lähtevät yleensä helposti käsin kitkemällä, mutta esimerkiksi lupiinien poistoon juurineen voi tarvita työkaluja. Ota tarvittaessa oma lapio tai kuokka mukaan. Kohteissa kokoonnutaan aamuisin klo 8, mutta myöhemminkin voi saapua paikalle. Talkoot kestävät aamupäivällä klo 12 asti. Liutun uimarannan iltatalkoissa 15.6.2022 kokoonnutaan klo 17 ja talkoot kestävät klo 20 asti. Myös iltatalkoisiin voi saapua koska tahansa paikan päälle. Talkoissa noudatetaan voimassa olevia koronarajoituksia.

Talkookohteet 14.6.2022 klo 8-12:

  • Liutun uimarannan lähiympäristö, kokoontumispaikka Rantakujan pääty
  • Mäyrävuoren kentän lähiympäristö, kokoontumispaikka Mäyrävuoren pelikenttä
  • Ranta-Koiviston frisbeegolfradan lähiympäristö, kokoontumispaikka pysäköintialue Atrakujan päädyssä

Talkookohteet 15.6.2022 klo 8-12:

  • Saappaanpohjanojan varren alue/ Ruutana, kokoontumispaikka Ruutanantien pysäköintialue (Ruutanantie 737)
  • Luotosenmäen arvoniitty/ Venttiväylä, Huutijärvi, kokoontumispaikka Luotosenmäen leikkikenttä (huom. kohteessa lupiinia)

Talkookohde 15.6.2022 klo 17-20:

  • Liutun uimarannan lähiympäristö, kokoontumispaikka Rantakujan pääty

Omien vieraslajitalkoiden järjestäminen

Kaupungin yhteisten vieraslajitalkoiden lisäksi kaupunki kannustaa asukkaita ja asukasyhdistyksiä järjestämään omia vieraskasvien kitkentätalkoita ajalla 1.6. -31.8.2022. Talkoot voi järjestää ilmoittautumalla ennakkoon, jolloin kitkentäjätteellä täytetyt jätesäkit noudetaan kaupungin toimesta sovitusta paikasta.

Ohjeet vieraslajitalkoiden järjestämiseen omassa kohteessa:

  1. Kerää kasaan reipas talkoojoukko. Etsi lähiympäristöstäsi sellainen kohde, jossa esiintyy vieraskasvilajeja ja kysy maanomistajalta lupa niiden torjuntaan. Sopivia kohteita voit myös kysyä Kangasalan kaupungin ympäristönsuojelusta. Talkoita on mahdollisuus järjestää koko kesäkauden (1.6.-31.8.2022) aikana.
  2. Ilmoittaudu talkoisiin! Talkoilevat asukkaat, asukasyhdistykset sekä muut toimijat voivat ilmoittautua talkoisiin täyttämällä talkooilmoituslomakkeen joko sähköisesti tai Kangasalan kaupungin teknisen keskuksen asiakaspalvelupisteessä (Urheilutie 13, 3600 Kangasala). Jätä täytetty talkooilmoitus vähintään 7 vrk ennen talkoita.

Ilmoittautumislomakkeen voit täyttää sähköisesti täällä.

tai skannaamalla QR-koodin puhelimellasi:

Ilmoittautumislomakkeita on saatavilla myös teknisen keskuksen asiakaspalvelupisteessä.

  1. Ilmoittautumisen jälkeen talkoilijat voivat noutaa tarvittavan määrän jätesäkkejä vieraskasvilajijätettä varten joko teknisen keskuksen asiakaspalvelupisteestä (Urheilutie 13, Kangasala) tai kaupungin tekniseltä varikolta (Kaarina Maununtyttärentie 6, 36200 Kangasala). Teknisen keskuksen asiakaspalvelupiste on avoinna ma-pe klo 9-15. Kaupungin tekninen varikko on avoinna ma-to klo 7-15.00 ja pe 7-13.30. Jätesäkit ovat noudettavissa 16.5.2022 alkaen.
  2. Kitke talkoopäivänä vieraskasvilajit jätesäkkeihin. Pyri kitkemään mahdollisuuksien mukaan kasvit juurineen. Sulje jätesäkit. Sijoita jätesäkit talkookohteessa paikkaan, josta kaupungin työntekijät pääsevät ne helposti noutamaan ajoneuvolla.
  3. Täytetyt jätesäkit noudetaan talkoiden jälkeen kaupungin toimesta sovitusta paikasta seuraavan viikon kuluessa. Kaupunki kuljettaa vieraslajitalkoissa syntyneen jätteen asianmukaisesti hävitettäväksi. Jätäthän jätesäkkeihin ainoastaan vieraslajeista kertynyttä kasvijätettä.

Muistathan noudattaa talkoissa voimassa olevia koronarajoituksia.

Lisätietoa:

Lisää tietoa vieraslajeista ja ohjeita niiden torjuntaan löydät osoitteesta: https://vieraslajit.fi/

Teknisen keskuksen asiakaspalvelupisteestä (Urheilutie 13, 3600 Kangasala) on noudettavissa myös esitteitä vieraslajeista ja niiden torjunnasta.

Kangasalan kaupunki:

Tuomo Antila, ympäristöpäällikkö, p. 050 550 9739

Jari Järvinen, kaupunginpuutarhuri, p. 050 550 9079

Kangasalan seudun 4H-yhdistys:

Mikko Tahlo, toiminnanjohtaja, p. 040 510 9959