Kangasalan kaupunki on siirtynyt uuteen aikakauteen latujen hoidossa – anna latukoneelle oma nimi!
Kangasalan kaupunki on hankkinut hiihtoväen jo pitkään kaipaaman latukoneen. Laite edustaa uusinta tekniikkaa ja on jo ehtinyt näyttää monipuolisen suorituskykynsä kevättalven viimeisillä lumilla. Tulevina talvina hiihtoreittimme ovat entistä laadukkaampia, valmista latua syntyy periaatteessa kerta-ajolla. Latukone otetaan mahdollisimman tehokkaaseen ja…
Kangasala on saanut oman kuosin
Paikallinen taiteilija Merja Palin kiteytti Kangasalan kuosiksi
Ojala-Lamminrahkan alueen uuden yhtenäiskoulun suunnittelu alkaa
Ojala-Lamminrahkan alue on yksi Tampereen seudun merkittävimmistä uusista asuin- ja työpaikka-alueista. Tampereen ja Kangasalan kaupungit toteuttavat aluetta tiiviissä yhteistyössä. Kangasalan Lamminrahkaan rakennetaan asuntoja noin 8 000 asukkaalle, Tampereen puolelle Ojalaan noin 4 500 asukkaalle. Ensimmäiset asukkaat muuttavat Ojalaan arviolta vuonna…
Pikkolan päiväkodin tilanne
Kangasalan kaupungin toimenpiteet kiinteistöjen kunnon kartoittamiseksi ja
toimenpiteiden suunnitteluksi jatkuu. Osana selvitystä on tehty Pikkolan päiväkodin kosteus- ja sisäilmatekninen kuntotutkimus.
Selvitys: valtatie 9:n Kangasala-Orivesi yhteysvälin kehittämiseen panostettava – kyseessä koko maan keskeisin poikittaisliikenteen väylä
Ysitien liikenneturvallisuuden ja välityskyvyn parantaminen on Kangasala-Orivesi yhteysvälin elinkeinoelämän kehittymiselle ratkaiseva kysymys. Valmistuneessa selvityksessä korostuu tarve toimeenpanna valtatie 9:n Kangasala-Orivesi välin parantamissuunnitelmat pikaisesti ja sisällyttää ne maan kiireellisimpien tieinvestointien joukkoon. Oriveden ja Kangasalan kaupungit käynnistivät valtatie 9:nvarren elinkeinoelämän ja liikenteen…