Kangasalan kaupunki on siirtynyt uuteen aikakauteen latujen hoidossa – anna latukoneelle oma nimi!


   

Kangasalan kaupunki on hankkinut hiihtoväen jo pitkään kaipaaman latukoneen. Laite edustaa uusinta tekniikkaa ja on jo ehtinyt näyttää monipuolisen suorituskykynsä kevättalven viimeisillä lumilla. Tulevina talvina hiihtoreittimme ovat entistä laadukkaampia, valmista latua syntyy periaatteessa kerta-ajolla. Latukone otetaan mahdollisimman tehokkaaseen ja laajaan käyttöön; latu-uria parannellaan ajokelpoisiksi myös kaupungin reuna-alueilla. Uuden laitteen tuottamasta palvelusta pääsevät nauttimaan kaikki hiihdon ystävät, myös muita laitteen hyödyntämistapoja mietitään. Latukoneen hankinnan myötä myös latuja hoitavan henkilöstön työolot paranevat.

Kangasalan kaupunki julistaa leikkimielisen latukoneen nimikilpailun: Anna latukoneelle oma nimi. Ehdotuksia voi jättää alla olevan linkin kautta. Kilpailu on käynnissä 1. – 14.4.2019.

Palkintona on tuotepalkintoja ja pieni retki latukoneen kyydissä talvella 2019 – 2020. Kilpailuraatina toimivat kaupungin vapaa-aikatoimen ja teknisen keskuksen edustajat. Voittaja julistetaan vapun jälkeen ja voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti. Jos sattuu niin, että useampi on ehdottanut valittua nimeä, voittaja arvotaan nimen esittäneiden kesken. Valitusta nimestä teetetään nimikyltti, joka kiinnitetään latukoneeseen.

Nimikilpailun linkki: https://my.surveypal.com/Latukone