Kangasala on saanut oman kuosin


Paikallinen taiteilija Merja Palin kiteytti Kangasalan kuosiksi

Kangasalalainen taideteollinen suunnittelija Merja Palin on suunnitellut Kangasalle oman kaupunkikuosin. Kuosista tunnistaa helposti Kangasalle ominaisia paikkoja, eläimiä sekä muita Kangasalan kaupunkia kuvaavia osioita. Kuosi on ilahduttavan monikerroksinen, ja tarkasteltavaa riittää monelle eri katselukerralle. Kangasala-kuosiin haluttiin tuoda näkyväksi kaupungin upeat luonto- ja matkailunähtävyydet, sekä Kangasalan tunnetut maamerkit, Kangasala-talo, kirkko ja vanha Urkutehdas.

– Oli ilo saada suunnitella omalle kotikaupungille kuosi. Kuosi kertoo luonnonkauniista, vehreästä ja aktiivisesta Kangasalasta. Kuosista löytyvät kauniit järvimaisemat, maalaismaisemaa, näkötorni, tärkeitä kulttuurirakennuksia, ihmisiä juoksemassa, pyöräilemässä ja leikkimässä. Löytyypä kuosista myös hevoset, sääkset ja vanhat autotkin. Tällainen on minun rakas Kangasala, selostaa Merja Palin.

Kangasala-kuosi kaikkien käytettäväksi

Visit Kangasala omistaa kuosin käyttöoikeudet ja sitä tullaan käyttämään monipuolisesti eri markkinointimateriaaleihin. Visit Kangasala haluaa kannustaa kaikkia Kangasalalaisia yrittäjiä ja toimijoita hyödyntämään suunniteltua kuosia ja tarjoaa sitä käytettäväksi markkinointimateriaaliksi tai kaupalliseen tarkoitukseen valmistettavien tuotteiden materiaaliksi. Kuosin käyttämisestä tulee ilmoittaa sekä hyväksyttää kuosin käyttöidea. Sosiaalista mediaa käyttäessä on hyvä mainita avainsanat: #visitkangasala #kangasalakuosi.

Kuosin toteuttajana Suunnista Kangasalle -hanke

Suunnista Kangasalle -hanke on Kangasalan Matkailurenkaan hallinnoima hanke, jonka tavoitteena on lisätä tietoutta Kangasalan luontoliikuntamahdollisuuksista ja kasvattaa kaupungin vetovoimaa matkailukohteena. – Hankkeen puitteissa voidaan kokeilla erilaisia ja uudenlaisia markkinointi- ja mainontakeinoja tuoda Kangasalaa tunnetuksi. Idea Kangasala-kuosista on ollut jo aiemminkin esillä, ja nyt pystyimme hankkeessa toteuttamaan sen, toteaa Eeva Osa, hankkeen koordinaattori.

Lisätietoja ja kuosikyselyt:
Eeva Osa, eeva.osa(at)businesskangasala.fi, p. 050 315 2854