Kaupunki purkaa koronarajoituksia vähitellen


 

Koronarokotukset ovat edenneet ja Pirkanmaan alueellinen pandemiatilanne on kääntynyt hieman parempaan suuntaan. Alueellinen pandemiaohjausryhmä tiedotti tiistaina 21.9., että Pirkanmaa siirtyy leviämisvaiheesta kiihtymisvaiheeseen.

Kangasalan kaupunki ryhtyy purkamaan koronarajoituksia toiminnassaan suositusten mukaisesti ja asteittain.

Kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelut

Kirjastoissa rajoitetaan tarvittaessa tiloissa yhtä aikaa olevien henkilöiden määrää. Käsihuuhdetta on tarjolla ja turvaväleistä, käsihygieniasta ja kasvomaskien käytöstä muistutetaan opastein ja kuulutuksin. Omatoimikirjastot ja taidetila Terra ovat auki.

Erilaisissa tapahtumissa ja tilaisuuksissa on maskisuositus. Tämä koskee myös ulkona järjestettäviä tilaisuuksia. Suuria yleisötapahtumia ei järjestetä. Lokakuun alusta THL:n riskiluokituksen mukaisissa matalan riskin yleisötapah

tumissa, kuten teatterissa ja konserteissa, joissa on omat paikat, voidaan ottaa korkein sallittu asiakasmäärä. Esimerkiksi naulakoilla ja ravintolapalveluissa tulee kuitenkin välttää ruuhkien syntymistä.

Lasten ja nuorten harrastustoiminta voi jatkua oman ryhmän kesken lähikontakteilla. Kilpailu- ja ottelutoiminta on sallittua. Harrastustilassa tulee olla mahdollisuus riittävien turvavälien säilyttämiseen. Aikuisten ryhmäliikunta sekä ottelu- ja kilpailutoiminta sisä- ja ulkotiloissa voivat jatkua. Sisätiloissa tulee välttää lähikontaktia.

Nuorisotilat ovat auki ja asiakasmääriä rajoitetaan tarvittaessa. Nuorisotiloilla on maskisuositus. Kyläkolli liikkuu normaalisti.

Valkeakoski-opisto ja taiteen perusopetuksen oppilaitokset tiedottavat oppilaita omasta toiminnastaan.

Kangasala-talo, Kimmo Pyykkö -taidemuseo ja uimahalli ohjeistavat asiakkaitaan omilla verkkosivuillaan.

Varhaiskasvatus ja opetus

Varhaiskasvatuksessa ja opetuksessa noudatetaan edelleen opetus- ja kulttuuriministeriön ohjeistusta 5.8.2021 ja yksiköt tiedottavat koronaan liittyvistä toimintaohjeista omien kanaviensa, kuten Päikky- ja Wilma -järjestelmien kautta.

Yhteistyössä kaupungin terveysviranomaisten kanssa aletaan hiljalleen purkaa rajoituksia päiväkotien ja koulujen toiminnassa. Ryhmiä sekoitetaan pedagogisin perustein ja retkiä saa alkaa taas vapaammin tehdä.

Työpaikoilla etätyöstä hybridimalliin

Pirkanmaan alueellinen pandemiaohjausryhmä suositteli tiistaina, että etätyösuosituksen päättyessä työpaikoilla sovellettaisiin lokakuun alusta alkaen hybridimallia, jossa yhdistetään läsnä- ja etätyötä. Kangasalan kaupunki työnantajana suhtautuu etätyöhön ja erilaisiin hybridimalleihin positiivisesti, mikäli työtehtävä on sellainen että etä- ja hybridityö siihen työn luonteen johdosta soveltuu.

Koronakäytäntöjä kuitenkin sovelletaan yhä työpaikoilla. Pirkanmaan pandemiatyöryhmän ohjeistuksen mukaisesti työpaikoilla huolehditaan turvaväleistä ja käytetään maskia niissä tilanteissa, joissa turvavälejä ei voida noudattaa. Myös käsi- ja yskimishygienia on tärkeää muistaa.

Lisätiedot:

vapaa-aikapalveluiden johtaja Marke Vornanen, p. 044 481 3041
hyvinvointijohtaja Kati Halonen, p. 044 486 0470

Pirkanmaan koronavirustilanne ja suositukset | Tampereen yliopistollinen sairaala (tays.fi)
Kangasalan kaupungin ohjeet koronavirustilanteessa
Kangasalan kaupungin koronavirustiedotteet