Kangasalan kaupunki valmistelee päiväkoti-, koulu- ja vapaa-aikapalveluiden palveluverkon päivitystä


Kuntalaisten näkemyksiä valmisteluun kerätään kyselyllä, joka on avoinna 15.3.2024 asti.

Oppilaita Suoraman koulun käytävällä.

Kangasalan kaupunki on uudistamassa vuonna 2020 laadittua päiväkoti- ja kouluverkkosuunnitelmaa sekä vuonna 2014 laadittua palveluverkon kehittämissuunnitelmaa.

Päiväkoti- ja kouluverkkosuunnitelmalle oli suunniteltu välitarkastus vuonna 2025 tai aiemmin, mikäli toimintaympäristön muutokset sitä edellyttävät. Alueelliset väestönmuutostekijät, kuten lapsi- ja oppilasmäärien keskittyminen, syntyvyyden yleinen aleneminen, useat lakimuutokset, varhaiskasvatus- ja opetussuunnitelmissa tapahtuneet muutokset, uudet valmistuneet rakennukset ja vanhojen kiinteistöjen kunnossa ilmenneet haasteet ovat aikaansaaneet muutoksia toimintaympäristössä. Lisäksi jotkut palvelut ovat muuttumassa entistä digitaalisemmiksi ja verkossa tapahtuviksi. Myös talouden tasapainotustavoitteet tuovat lisähaasteita palveluverkolle. Muutokset koskettavat varhaiskasvatus- ja koulupalvelujen lisäksi myös hyvinvointi- ja vapaa-aikapalveluita, kuten kirjastoja, nuoriso- ja liikuntatiloja, kulttuurin ja taiteen perusopetuksen tiloja sekä muita vapaa-ajan tiloja, jotka on otettu mukaan päivitykseen.

Palveluverkkosuunnitelmassa huomioidaan kiinteistöjen kunto sekä toimivuus palveluiden järjestämisen näkökulmasta. Lisäksi palveluverkkosuunnitelmassa huomioidaan myös verovaroin rahoitettujen investointien kohdentaminen mahdollisimman tehokkaasti ja tarkoituksenmukaisesti.

Palvelujen käyttöön liittyvien vaikutusten tunnistamiseksi ja arvioimiseksi pyydämmekin kuntalaisten näkemyksiä päiväkoti-, esiopetus- ja koulupalveluihin liittyen sekä kirjastojen, nuorisotilojen, liikuntatilojen, kansalaisopiston tilojen, kulttuurin ja taiteen perusopetuksen tilojen sekä muiden vapaa-ajan tilojen käyttöön liittyen. Kysely on avoinna 15.3.2024 saakka.

Siirry palveluverkkokyselyyn tästä 

Linkki kyselyyn löytyy myös Osallistu ja vaikuta -sivuilta.

Työryhmän puolesta

Juuso Heinisuo, kehitysjohtaja, juuso.heinisuo(at)kangasala.fi
Kangasalan kaupunki