Harrastus- ja virkistystiloja esitetään avattaviksi


Alueellinen pandemiaohjausryhmä esitti tiistaina aluehallintovirastolle, että harrastus- ja virkistystilojen sulkua koskevaa tartuntatautilain 58g -pykälää ei jatketa 5.2.2022 alkaen. Mikäli Avi tekee esityksen mukaisen päätöksen, se tarkoittaisi, että joukkueurheiluun, ryhmäliikuntaan, kontaktilajien harrastamiseen ja muuhun vastaavaan urheiluun tai liikuntaan käytettävät sisätilat sekä yleiset saunat ja uimahallit avattaisiin. Samoin avattaisiin myös tanssipaikat sekä kuorolaulutoimintaan, harrastajateatteriin tai muuhun vastaavaan ryhmäharrastustoimintaan käytettävät tilat.

Pandemiaohjausryhmä linjasi, että lasten ja nuorten urheilukilpailut voivat jatkua välittömästi.

Niin ikään Pirkanmaan alueellinen pandemiaohjausryhmä esittää aluehallintovirastolle, että 5.2. alkaen sisätiloissa voitaisiin järjestää matalan riskin yleisötilaisuuksia, joissa osallistujilla on istumapaikka. Käyttöön voitaisiin ottaa vain puolet suurimmasta istumapaikkamäärästä. Korkean riskin yleisötapahtumia sisätiloissa seisomapaikoilla ei voisi edelleenkään järjestää seuraavan kahden viikon aikana. Pandemiaryhmä kuitenkin vetoaa, että yleisötilaisuuksissa käytetään kasvomaskia ja tapahtuman järjestäjä valvoo maskin käyttöä aktiivisesti. Yksityistilaisuuksissa suositellaan enintään 10 hengen kokoontumista.

Vahva maskisuositus jatkuu kaikissa julkisissa sisätiloissa ja joukkoliikenteessä. Koulujenkaan maskisuositukseen ei tule muutoksia. Maskien käyttö on entistäkin tärkeämpää, koska omikron-aalto ei ole vielä ohi.

Lisätiedot:

vapaa-aikapalveluiden johtaja Marke Vornanen, p. 044 481 3041

Pirkanmaan koronavirustilanne ja suositukset | Tampereen yliopistollinen sairaala (tays.fi)
Kangasalan kaupungin ohjeet koronavirustilanteessa
Kangasalan kaupungin koronavirustiedotteet