Kuhmalahden kirjastopalveluihin on tulossa muutoksia 1.2.2021 alkaen


Kuhmalahden kirjastonhoitajan työpanosta Kuhmalahden kirjastossa vähennetään ja jatkossa kirjastoammatillinen työntekijä työskentelee yksikössä tarvittaessa, keskimäärin 1–2 päivänä viikossa. Kokoaikainen asiakaspalvelusihteeri palvelee edelleen kaupungin asiointipalveluiden ja postin asioissa sekä hoitaa kirjaston lainaustoimintaa. Kuhmalahden kirjastonhoitajan työpanosta kohdennetaan pääkirjastoon lasten ja nuorten kirjastopalveluihin, joissa on henkilöstövajetta.

Perusteena muutokselle on Kuhmalahden kirjaston asiointitapahtumien painottuminen postin palveluihin – varsinaisia kirjaston asiointeja on selkeästi vähemmän ja lainausluvut ovat pysyneet matalina. Kuhmalahden kirjastosta tehdään uusinnat mukaan luettuna keskimäärin 1 000 lainaa kuukaudessa. Pohjan koulun siirtyminen pois alueelta vähensi osaltaan kirjastoammatillista työtä yksikössä. Kysyntä asiantuntijatasoiselle tietopalvelulle on vähäistä. Kuhmalahden kirjaston asiakkaita opastetaan käyttämään kirjaston verkkopalveluita. Laajemmissa tietopalvelukysymyksissä palvelee Kangasalan pääkirjasto.

Muutos ei vaikuta Kuhmalahden kirjaston aukioloaikoihin. Kirjaston kokoelma on käytettävissä ja aineistokuljetukset toimivat normaalisti.

Lisätietoja:
kirjastopalvelujohtaja Annamari Nikara-Nummi, p. 050 373 8648