Kelan etäpalvelu käyttöön Kangasalan pääkirjastossa


Kangasalan kirjasto ottaa käyttöön Kelan etäpalvelun pe 1.4. alkaen. Etäpalvelu on jatkossa kirjaston asiakkaiden käytettävissä ma–pe klo 10–15 pääkirjaston työtila Lukossa (2. krs).

Etäpalvelu on Kelan asiakaspalvelua etäyhteydellä. Etäpalvelussa asiakas voi keskustella Kelan palveluasiantuntijan kanssa tietokoneen kuva- ja ääniyhteydellä. Etäpalvelussa saa henkilökohtaista neuvontaa ja voi hoitaa samoja asioita kuin Kelan palvelupisteessä. Etäpalvelu vastaa Kelan palvelupisteen palvelua.

Etäpalvelusta tukea verkkoasiointiin

Etäpalveluyhteys mahdollistaa myös digituen antamisen. Palveluasiantuntija voi esimerkiksi neuvoa asiakasta OmaKelan käytössä jaetun näytön avulla. Kelan asiointipalvelussa eli OmaKelassa (www.kela.fi/omakela) voi hakea etuuksia, lähettää liitteitä ja ilmoittaa muutoksista. OmaKelassa voi myös tarkistaa oman hakemuksen tilanteen ja etuuksien maksupäivät.

Kuva- ja ääniyhteyden lisäksi etäpalvelussa on käytössä myös chatti. Videokuvayhteyden käyttäminen on vapaaehtoista.

Kelan etäpalvelun tavoittaa jo 26 paikasta Pirkanmaalla

Etäpalvelu laajentaa Kelan palvelujen saatavuutta Pirkanmaalla merkittävästi. Kelan etäpalvelua tarjotaan kuudessa asiointipisteessä ja Kangasala mukaan lukien 21 muussa lähipalvelupisteessä. Kelan etäpalvelun tavoittaa yhteensä 26 eri paikasta Pirkanmaalla.

Kangasalan pääkirjasto sijaitsee osoitteessa Keskusaukio 2, 36200 Kangasala. Kirjasto on avoinna ma–pe klo 9–19 ja la klo 9–15. Kelan etäpalvelua voi käyttää ma–pe klo 10–15. Kirjaston henkilökunta voi tarvittaessa auttaa asiakasta etäyhteyden avaamisessa.

Etäpalvelupiste on kirjaston toisessa kerroksessa työtila Lukossa. Koska tila on myös muussa käytössä, tila on hyvä varata ennalta. Tiedustelut: kirjaston tietopalvelu, p. 050 407 3903, kirjasto@kangasala.fi

Lähin Kelan palvelupiste sijaitsee osoitteessa Torikatu 5, 36200 Kangasala. Palvelupiste on avoinna ajanvarauksella keskiviikkoisin.

Lisää tietoa asiakkaille (linkit avautuvat uuteen välilehteen)

Kelan etäpalvelu

Tutustu OmaKelaan

Soita Kelan puhelinpalveluun

Löydä lähin palvelupiste tai asiointipiste

Lisää tietoa medialle

Kela: ryhmäpäällikkö Lauri Eloranta, lauri.eloranta@kela.fi, p. 050 550 6107

Kangasalan kirjasto: kirjastopalvelujohtaja Annamari Nikara-Nummi, annamari.nikara-nummi@kangasala.fi, p. 050 373 8648