« Takaisin tapahtumalistaukseen

Tapahtuman tiedot

Tapahtuman päivä ja aika
20.10.2022
19:00
Tapahtumapaikka
Kangasala-talo
Kuohunharjuntie 6, 36200 Kangasala + Google Map
Verkkosivu
https://kangasala-talo.fi/tapahtumat/kirka-tribute-muska-yhtye-feat-kai-jamsa-2/
Tapahtuman tyyppi
, ,
  • Tämä tapahtuma on mennyt.

Kirka Tribute. Muska & yhtye feat. Kai Jämsä

Kirka Tribute -konsertissa kuullaan musiikkia Kirkan pitkän uran varrelta vuosilta 1967–2006. Rakastettuja kappaleita tulkitsee Muska Babitzin yhtyeineen, toisena solistina Kai Jämsä.

Kirka olisi täyttänyt 70 vuotta 22.9.2020. Konsertilla Muska Babitzin haluaa kunnioittaa veljensä muistoa ja hänen musiikkiaan.

Vuonna 1967 ponkaisi vain 17-vuotias Kirka Babitzin kertaheitolla listojen kärkeen Hetki lyö -biisillä, joka oli käännösversio jenkkiläisen The McCoys -yhtyeen kappaleesta Beat The Clock. Tätä ennen Kirka oli jo keikkaillut The Creatures -yhtyeen laulusolistina. Hurjan suosion myötä taustabändiksi vaihtui The Islanders ja hitit seurasivat toisiaan.

Keikoilla ja vuonna 1969 julkaistulla ensimmäisellä live-albumilla Kirka Keikalla kuultiin Kirkan omien kappaleiden lisäksi muun muassa Little Richardia, James Brownia ja Ray Charlesia. 1970-luvun suuria hittejä olivat Venus ja Varrella Virran ja 1980-luvulla listojen kärkeen nousivat Kahden hullun matka ja Soitin vain, kun taas sua kaipaan. Vuonna 1984 Kirka edusti Suomea Euroviisuissa kappaleella Hengaillaan. Kirka voitti Syksyn Sävelen 1988 laululla Surun pyyhit silmistäni.

Koko 1990-luku oli suuren suosion ja lukuisten hittien aikaa. Vuonna 2005 julkaistu Elämääni eksynyt -albumi jäi Kirkan viimeiseksi, sillä hän menehtyi sairauskohtaukseen tammikuussa 2007.

Esitys on anniskelukatsomon vuoksi kielletty alle 18-vuotiailta.

Esityksen kesto on n. 2 tuntia, sisältäen väliajan.

Tuotanto: Kangasala-talo

Anniskelukatsomo

Esityksen koko katsomo on anniskelualuetta. Katsomoon voi viedä ostamansa juoman ennen esitystä ja mahdollisen väliajan aikana. Anniskelukatsomo on kielletty alle 18-vuotiailta.

Liput

Naulakkopalvelumaksu 2 €

Liput Kangasala-talolta
Peruslippu 28 €
Eläkeläiset, opiskelijat, työttömät, varusmiehet 25 €

Liput Lippu.fi
Peruslippu 30,50 €
Eläkeläiset, opiskelijat, työttömät, varusmiehet 27,50 €

+ tilausmaksut (alk. 1,50 € / tilaus www.lippu.fi)

Ryhmäliput

Vähintään 10 hengelle 20 €

Ryhmäliput Kangasala-talon myyntipalvelusta p. 0400 304 530, myyntipalvelu@kangasala-talo.fi

Ravintolan palvelut

Tule virittäytymään illan tunnelmaan jo ennakkoon! Ravintolapalvelut avautuvat tuntia ennen konserttia.

Tutustu Kulttuuriravintola Jalmarin palveluihin ›

Kimmo Pyykkö -taidemuseo

Kangasala-talossa sijaitseva taidemuseo on avoinna konsertin alkuun saakka.

Tutustu näyttelyihin ›

Saapuminen

Kangasala-talo sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien varrella ja meille saavut helposti myös bussilla, pyörällä tai kävellen! Lue lisää saapumisesta ja pysäköinnistä täältä ›

Kartta