Syysloma Kangasalla – museoseikkailuja, kulttuuria, luontoretkiä, liikuntaa ja tapahtumia moneen makuun


Kuva: Tiia Ennala

Pirkanmaan koulujen syyslomaviikolla 14.–23.10.2022 Kangasalan kohteet tarjoavat runsaasti ohjelmaa ja tapahtumia. Lähtisitkö vaikkapa uimaan, luontoretkelle vai koko perheen museoseikkailulle Kangasalan kolmeen museoon: Kimmo Pyykkö -taidemuseoon ja Vehoniemen Automuseoon ja Mobiliaan?

Alla poimintoja syyslomaviikon ohjelmasta. Koko kattaus löytyy Visit Kangasalan sivuilta: https://visitkangasala.fi/ajankohtaista/syysloma-kangasalla/

Uusi avoautonäyttely opastuksia ja leikkiä Mobiliassa

Auton ja tien museo Mobiliassa päästään tutkimaan kokonaan uutta näyttelyä, kun kymmenen hyvin erilaista avoautoa esittelevä Tukka tuulessa -näyttely avataan Fenno Galleriassa. Vauhtia ja vapautta symboloivat avoautot ovat olleet marginaalisia, mutta kunkin merkin mielikuviin vahvasti vaikuttaneita malleja koko autoilun historian ajan.

Lapsille Mobiliassa on oma leikkipaikka ja kuvasuunnistukseen perustuva salapoliisitehtävä, jonka myötä Suomi liikkeelle 1920-luvulla näyttelyssä pääsee testaamaan omaa tarkkaavaisuuttaan. Rallimuseon puolella olevalla Sega Rally -rallipelillä kokee vauhdin hurmaan ja voi kisata kaverin tai perheenjäsenten kanssa mestaruudesta.

Syyslomaviikolla järjestetään perheopastuksia Suomi liikkeelle 1920-luvulla -näyttelyyn la 15.10. klo 11; su 16.10. klo 11; ma 17.10. klo 11; ke 19.10. klo 11; la 22.10. klo 11; su 23.10. klo 11

Retki museon uumeniin eli yleisöopastus Mobilian normaalisti suljettuihin kokoelmatiloihin järjestetään keskiviikkona 19.10. klo 13.

Elokuvia, taidesuunnistus ja taidepaja Kangasala-talossa

Kimmo Pyykkö -taidemuseossa tutustutaan syksyn rakastetun tamperelaisen taiteilijan Kimmo Kaivannon ajatuksia herättävään taiteeseen syksyn uudessa näyttelyssä. Lapsille on luvassa taidesuunnistus näyttelyyn ja la 22.10. Lasten lauantai taidemuseolla -tapahtuman maksuton työpaja.

Elokuvateatteri K-Kinossa esitetään syyslomalla useampi uutuuselokuva. Lapsille tarjolla on Supermarsu 2 ja Pelle Hermanni, aikuisille Punttikomedia, Smile ja Rakkaani merikapteeni.

Kangasala-salissa keikkailevat Mato Valtonen & Jore Marjaranta pe 14.10. Vintage-orkesteri Seminola: Maskin takaa! ja Kirka Tribute. Muska & yhtye feat. Kai Jämsä to 20.10. Timo Lavikaisen ja Pasi Karpin stand upia ja klassista brittihuumoria yhdistävä Kuinka te kehtaatte? naurattaa la 22.10.

Vesiaktiviteetteja ja eläinystäviä

Kangasalan kylpylätyylisessä uimahalli Kuohussa polskitaan ja rentoudutaan 7 erilaisessa altaassa, jumpataan ja lasketaan 40-metrisessä vesiliukumäessä.  Syyslomaviikolla 17.–23.10.2022 on luvassa monenlaista ohjelmaa, mm. merenneitopyrstö- ja SUP-lautakokeilua, vesiliukumäkikisa, vesikoripallopeli, vesipeuhutuokioita perheen pienemmille sekä vesijumppia koko perheelle.

Kaikkien eläintenystävien suosikkikohde Kangasalla on Lastenmaatila Pikkupiha Raudanmaan kylätalolla. Pikkupiha avaa ovensa syyslomaviikolla pe 21.10. klo 10–19 ja la 22.10. klo 10–19, jolloin luvassa on myös monenlaista puuhaa eri-ikäisille lapsille. La 22.10. Raudanmaalla discoillaan, ja tanssilattialla kannattaa panostaa pukeutumiseen, sillä paras asu palkitaan.

Luontopolulle vai laavuretkelle?

Kangasalan harjumaastoissa on hyvä nauttia syyspäivästä ruskaa ihaillen. Ideoita ja tietoa luontokohteista ja esimerkiksi laavuista Kangasalla löytyy Visit Kangasalan sivuilta: http://visitkangasala.fi/retkella

Mukava reitti lapsiperheille on esimerkiksi muutaman kilometrin mittainen Vehoniemen luontopolku, jonka jälkeen voi kiivetä Vehoniemenharjun näkötorniin ihailemaan huikaisevia maisemia ja palkita reippaat retkeilijät tuoreilla munkeilla Vehoniemen Automuseon kahvilassa.

Keskustan kupeessa sijaitsevalta Kirkkoharjun näkötornilta lähtee puolestaan neljän kilometrin mittainen luontoseikkailupolku, jonka varrella voi tutkia luonnon ihmeitä koko perheen voimin. Näkötornilla sijaitsee myös Kirkkoharjun kahvila, josta herkulliset retkieväät mukaan tai kahvilalla nautittavaksi.

Luontoseikkailupolun kartan saa Kirkkoharjun kahvilalta tai sähköisesti Kangasalan kaupungin sivuilta: https://www.kangasala.fi/wp-content/uploads/2021/09/Luontoseikkailu_kartta.pdf

Tietoa Kangasalan reiteistä digitaalisessa muodossa tarjoaa myös uusi Tampereen kaupunkiseudun yhteinen retkeilyreittipalvelu. Palvelu löytyy osoitteesta https://ulkoilutampereenseutu.fi