Maisa Majakan teosehdotus uudistuvan Ruutanan koulun rinnakkaisen luonnostilauksen voittoon


Keramiikan parissa työskentelevän taiteilija Maisa Majakan teosehdotus Juokse villi lapsi valikoitui uudistuvan Ruutanan koulun teosehdotuksista voittoon. Majakan monipuolinen ja eri puolille koulurakennuksia levittäytyvä keraamisista teoksista koostuva kokonaisuus hurmasi kohteen valintalautakunnan neljän erittäin korkeatasoisen teosehdotuksen joukosta.

Portfoliohaun kautta kohteeseen oli kutsuttu neljä taiteilijaa laatimaan teosluonnos. Majakan lisäksi rinnakkaiseen luonnostilaukseen osallistuivat taiteilijat Anni Laakso, Mikael Pohjola sekä Nestori Syrjälä. Monialainen valintalautakunta oli todella vaikuttunut kaikkien ehdotusten tasosta ja ilahtunut erityisesti ehdotusten monipuolisuudesta, taiteilijoiden huolellisesta paneutumisesta kohteeseen sekä teosehdotusten kiinnostavuudesta ja toimivuudesta kouluympäristössä. Valinta oli vaikea ja päätös voittajasta syntyi lopulta äänestyksen kautta.

Kuvia Maisa Majakan teosehdotuksesta Juokse villi lapsi. Monipuolisen teoskokonaisuuden yksi osa on Ruutanan koulun uudisrakennuksen pääaulaan sijoittuva keraamisten reliefien kokonaisuus.

Majakan teoskokonaisuuteen kuuluu myös keraamisille laatoille toteutettava kuvasarja.

Maisa Majakan teoskokonaisuudessa kantavana teemana ovat lapsuuden kokemusmaailmaan kuuluvat vapauden, kiireettömyyden ja omaan tekemiseen keskittymisen kokemukset ja sen kuva-aiheina ovat erilaiset lapsihahmot. Teoskokonaisuus koostuu kahdesta keraamisesta veistoksesta, kuudesta keraamisesta seinäreliefistä sekä kolmestakymmenestä keraamisille laatoille toteutetusta kuva-aiheesta. Reliefien sarja sijoittuu Ruutanan koulun uudisrakennuksen pääaulaan, keraamiset laatat WC-tiloihin eri puolille koulua ja veistokset alustavasti koulun ruokalaan ja vanhaan puukoulurakennukseen.

Majakalla on omintakeinen, söpöyden ja rosoisen välillä vaelteleva raikas ilmaisu, joka puhutteli valintalautakuntaa. Ilmeikkäiden hahmojen pinnan alle kätkeytyy erilaisia tunteita ja teoksessa lasten oma toimijuus on keskiössä. Toteutuessaan Ruutanan koulun teos on Majakan ensimmäinen julkisen tilan taideteos ja tuo julkisen tilan kontekstiin uuden sukupolven taiteen tekijöitä.

Maisa Majakka työskentelee keramiikan parissa. Kuvassa Majakan aiempi teos Teenage Tiger (2021). Kuvaaja: Maisa Majakka.

Rinnakkainen luonnostilaus on Suomen Taiteilijaseuran hyväksymä taiteilijavalintamalli, jossa taiteilijoilla ja kohteen suunnittelijoilla on mahdollisuus käydä vuoropuhelua jo teoksen suunnitteluvaiheessa. Ruutanan kouluun luonnostilaukseen osallistuvat taiteilijat vierailivat koulussa ja tapasivat koulun henkilökuntaa, minkä lisäksi jokaisella oli mahdollisuus keskustella erikseen kohteen suunnittelijoiden kanssa.

Lopullisen päätöksen teoksen tilaamisesta tekee Kangasalan kaupunki. Ruutanan koulun taidehankinta toteutetaan prosenttiperiaatteella Lumoava Kangasala -ohjelman mukaisesti. Ruutanan koulun uudisosan ja taideteoksen on määrä valmistua vuoden 2024 lopulla.

Kansikuva: Yksityiskohta Maisa Majakan teoksesta Kaikki nuoret tyypit (2020). Valokuvaaja: Veera Konsti.