Linja-autoalan lakon mahdolliset vaikutukset koulukyyteihin Kangasalla


Liikennehenkilökunnan käynnissä olevan lakon piirissä ovat Länsilinjat, Paunu, Pirkanmaan Tilausliikenne ja Pohjolan Liikenne. Lakko päättyy 10.3. kello 03, ellei sitä ennen päästä sovintoon osapuolten kesken.

Lakko aiheuttaa normaaliolojen häiriötilanteen koulukuljetusten osalta maanantain 6.3. ja torstain 9.3. välisenä aikana. Tieto ajettavista linja-autovuoroista tulee vasta samana aamuna. Kangasalla on yli 800 kuljetusoppilasta. Kaupunki on selvittänyt mahdollisuuksia järjestää korvaavia kuljetuksia, mutta valitettavasti kuljettajien vähyydestä ja kaluston riittämättömyydestä johtuen näyttää siltä, ettei korvaavia kuljetuksia pystytä järjestämään.

Kangasalan kaupunki suosittelee, että kodeissa ja kouluilla varaudutaan mahdollisiin häiriöihin joukkoliikenteen palvelussa lakon vuoksi. Tampereen seudun joukkoliikenne ja opetuksen järjestäjä eivät pysty takaamaan, että perusopetuslain mukainen koulukuljetusetuus toteutuu lakon aikana.

Huoltajia suositellaan mahdollisuuksiensa mukaan järjestämään oppilaiden kouluun pääsemisen itse tai esimerkiksi paikallisten yhteiskyyditysten avulla. Huoltaja voi olla yhteydessä lapsensa kouluun, mikäli oppilaan koulumatkan kulkeminen osoittautuu mahdottomaksi työtaistelun vaikutusten vuoksi.

Kangasalla kannattaa varautua siihen, että liikennöinti lakon piirissä olevilla linjoilla 40, 42, 44, 46 ja 48 on keskeytynyt lakon aikana.

Linjat 6 ja 41 liikennöidään osittain.

Linjojen 28, 43 ja 47 vuorot ajetaan normaalisti lakon aikana.

Tieto kulkevista vuoroista löytyy Tampereen seudun joukkoliikenteen, Nyssen, reittioppaasta.

Oppilaiden huoltajat saavat tämän tiedotteen Wilman kautta.