Lapsen oikeuksien viikon avajaisia vietetään Ruutanan monitoimitalolla lauantaina 18.11.


Lasten Kangasala -tapahtuma käynnistää lapsen oikeuksien viikon Ruutanan monitoimitalolla lauantaina 18. marraskuuta kello 10–13. Tapahtumaan voi saapua oman aikataulun mukaan itselle sopivana ajankohtana.

Tapahtumassa pääsee tutustumaan Unicefin lapsiystävällinen kunta -malliin sekä ideoimaan lapsiystävällisempää Kangasalaa taiteilija Aino Louhen Ruutanan päiväkotiin toteuttaman teoksen inspiroimana. Mitä merkityksellisiä asioita juuri sinä haluaisit nähdä tai kokea Kangasalla? Tärkeiden asioiden taidetyöpajassa pääsee jakamaan ajatuksia ja piirtämään omia ideoita.

Taidepajan lisäksi tapahtumassa pääsee testaamaan taituruutta KU-68 ry:n temppuradalla ja pelailemaan Ruutanan nuorisotilassa. Lisäksi voi vierailla kirjastoautossa ja tavata lukukoiraa klo 10–11, kokeilla onnenpyörää ja nauttia kahvia tai mehua Ruutanan päiväkodin vanhempainyhdistyksen kahviossa. Lapsia viihdyttää Riesa-pelle taikailmapalloineen.

Aino Louhi: Muotokuvia tärkeistä asioista, 2023. 4,3 m x 6,2 m, akryyli seinäpinnalle. Kuva: Jussi Koivunen.

Tapahtuman koko ohjelma: 

  • Tärkeiden asioiden taidetyöpaja 
  • KU-68 ry:n temppurata 
  • Omatoimista pelaamista Ruutanan nuorisotilassa  
  • Kirjastoauto palvelee monitoimitalon pihalla, lukukoira paikalla klo 10–11  
  • Onnenpyörä 
  • Riesa-pelle ja taikailmapallot

Tapahtuman järjestää Kangasalan kaupunki. 

Katso tapahtuman tarkemmat tiedot: Lasten Kangasala – Lapsen oikeuksien viikon avajaiset  – Kangasala

Tutustu myös

www.lapsenoikeudet.fi/kampanja/lapsenoikeuksienviikko/
www.lapsiystavallinenkunta.fi/