Koulutusviennin edistämismatka Kiinaan


Kaupunginjohtaja Oskari Auvinen ja Business Kangasala Oy:n toimitusjohtaja Päivi Kuusivaara osallistuivat huhtikuun alussa Kiinaan suuntautuneeseen Tredun koulutusviennin edistämishankkeeseen.

Kolmeen kaupunkiin: Zhuhaihin, Penglaihin ja Xi’aniin suuntautuneen matkan aikana he tapasivat China International Cultural Communication Centerin (CICCC) puhemies Long Yuxiangin, Zhuhain pormestari Yao Yishengin, Penglain pormestarin Yang Shengyanin ja Xi´anin pormestarin Li Mingyuanin.

Kiinassa panostetaan ikääntyvän väestön palveluihin mm. palvelukeskuksia rakentamalla. Suomalaisen lähihoitajakoulutuksen sisällöissä on kiinalaisten tarpeisiin vastaavuuksia, jonka pohjalta koulutuksia ollaan suunnittelemassa. Tredusta delegaatioon osallistui koulutusvientijohtaja Helena Koskinen, koulutuspäällikkö Tarja Haapala ja koulutuspäällikkö Teemu Kalliomäki.

Matkan aikana oli mahdollisuus tutustua High Tech Centeriin ja kansainväliseen kouluun. Keskusteluissa yhteisenä tahtotilana oli koulutusviennin edistäminen ja suhteiden luominen yhteisten yritys- ja matkailukuvioiden pohjustamiseksi.

Delegaatio pääsi vierailemaan myös tuulimyllyn sylintereitä valmistavalla tehtaalla, laivanvarustamossa ja paikallisessa jätteenpolttolaitoksessa. Suomalainen cleantech-osaaminen nousi keskusteluissa esiin ja Kangasalan Tarastenjärvi ja muu seutukunnan osaaminen kiinnostivat paikallisia.

Vastavierailu toukokuussa

CICCC:n puhemies Long delegaatioineen on tulossa vastavierailulle toukokuussa Suomeen. Yhteistyökumppanina toimiva tamperelainen Sumino Oy osallistuu tänä vuonna Kangasalla järjestettävän Lasten löytöretkiviikon tuottamiseen.

Lisätietoja
Oskari Auvinen, kaupunginjohtaja
p. 040 133 6311, oskari.auvinen(at)kangasala.fi

Helena Koskinen, koulutusvientijohtaja, Tredu
p. 040 0236 990, helena.koskinen(at)tampere.fi

Sirpa Kiviharju, projektikoordinaattori, Sumino Oy
p. 050 4652 741, sirpa.kiviharju(at)sumino.fi

Tutustumiskäynti Penglain jätteenpolttolaitokseen. Kuvassa keskellä kaupunginjohtaja Oskari Auvinen, Business Kangasalan toimitusjohtaja Päivi Kuusivaara ja oikealla Sumino Oy:n projektipäällikkö Sirpa Kiviharju.

Penglain pormestari Yang Shengyan ja Kangasalan kaupunginjohtaja Oskari Auvinen