Kaupunkiyhtiöt alkavat porata syvää geolämpökaivoa Tampereella


Tampereella on alkanut poraushanke, jossa tutkitaan geolämmön poraamista Suomen maaperästä vesivasaratekniikalla ja yhden kaivon periaatteella. Hankkeessa on mukana 15 energiayhtiötä Suomen eri kaupungeista. Porausteknologia tulee Etelä-Koreasta HanJin D&B:ltä ja operaattorina toimii Thermo Rock Oy.

– Yhden kaivon toimintamallin vahvuus on sen ympäristövaikutusten vähäisyys. Kalliota ei särötetä eikä jätevesiä muodostu porausvesien suljetussa kierrossa, avaa hanketta vetävä Tampereen Sähkölaitoksen johtaja Jukka Joronen.

Energiayhtiöiden muodostama Kaupunkilämpö-konsortio testaa vesivasaratekniikkaa ensin Tampereen Tarastenjärvellä, Tammervoiman hyötyvoimalaitoksen kupeessa. Siellä on tarkoitus porata aluksi kolme kilometriä syvä kaivo. Tutkimushankkeen tavoitteena on kehittää Suomen olosuhteisiin sopivaa poraustekniikkaa ja samalla keinoja, joilla syvästä geolämpökaivosta saatavaa lämpöä pystytään hyödyntämään mahdollisimman tehokkaasti osana kaukolämmön tuotantoa.

– Jos poraaminen onnistuu ja lämpöä löytyy, keskustelemme jatkostakin, lupaa Joronen.

 

Tampereen Sähkölaitoksen johtaja Jukka Joronen koeporauspaikalla.
Kuva: Annikka Lampo

Laskelmien mukaan noin seitsemän kilometrin syvyydessä on riittävän lämmintä, jotta geolämmöstä saadaan merkittävä uusi kaukolämmön lähde. Kaukolämpöverkkoon voidaan lämmintä vettä tuottaa monella eri tuotantomuodolla. Kaukolämpöasiakkaalle geolämpö on kiinnostava ja huoleton lisä valikoimaan, sillä asiakas pääsee hyödyntämään maaperän lämpöä ilman teknisiä muutoksia lämmönjakohuoneessa.

Geolämmön etuja ovat mm. sen päästöttömyys, uusiutuvuus, säädettävyys ja vuodenaikariippumattomuus. Se ei aiheuta kuljetuskustannuksia ja sille on valmis asiakaskunta laajojen kaukolämpöverkkojen kaupungeissa.

Hankkeessa ovat mukana Alva-yhtiöt, Etelä-Savon Energia, Kangasalan Lämpö, Kuopion Energia, Lahti Energia, Lappeenrannan Energia, Leppäkoski Group, Napapiirin Energia ja Vesi, Oulun Energia, Pori Energia, Porvoon Energia, Savon Voima, Tampereen Sähkölaitos, Vaasan Sähkö ja Vantaan Energia.

Kangasalan Lämpö kohti hiilineutraalia kaukolämpöä

– Kangasalan Lämmön tavoitteena on olla hiilineutraali vuonna 2030. Tavoitteeseen pääsemiseksi tarvitaan useita eri toimenpiteitä, kertoo toimitusjohtaja Pekka Lehtonen.

Kangasalan Lämmön toimitusjohtaja pekka lehtonen porauspaikalla

Kangasalan Lämmön toimitusjohtaja Pekka Lehtonen koeporaustilaisuudessa. Kuva: Annikka Lampo

Viime vuonna käyttöönotettu Ranta-Koiviston biolämpölaitos oli ensimmäinen ja suurin askel kohti tavoitetta. Ensi vuonna valmistuva yhdysputki Lamminrahkan kautta Tampereen lämpöverkkoon mahdollistaa uusiutuvan kaukolämmön jakelun Nattarin, Liuttun, Vatialan ja Lentolan alueille.

– Kangasalan Lämpö odottaa mielenkiinnolla geolämmön tutkimushankkeesta saatavia tuloksia. Onnistuessaan geolämpölaitos mahdollistaisi geolämmön syöttämisen kaukolämpöverkostoon. Tällöin erillisiä kiinteistökohtaisia maalämpöjärjestelmiä ei tarvitse rakentaa, jotta voi hyödyntää uusiutuvaa geolämpöä kaukolämpöasiakkaanamme, toteaa Lehtonen.

Lisätietoja:

Jukka Joronen, Tampereen Sähkölaitos, puh. 040 801 6187

Pekka Lehtonen, Kangasalan Lämpö Oy, puh. 040 732 0041

www.kaupunkilampo.fi

Työmaa, jossa näkyy korkea porauslaite, ihmisiä, kontteja ja taustalla metsää.

Porauspaikka Tarastenjärvellä, Tammervoiman hyötyvoimalaitoksen vieressä. Kuva: Kaupunkilämpö-konsortio.