Kangasalan vapaa-aikapalveluiden johtajaksi Marke Vornanen


Marke Vornanen

Vapaa-aikapalveluiden johtajan virkaan on valittu filosofian maisteri Marke Vornanen Valkeakoskelta. Kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelut on yksi Kangasalan sivistyskeskuksen kolmesta palvelualueesta. Palvelualueeseen kuuluvat kirjasto-, kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalvelut sekä musiikkiopiston ja vapaan sivistystyön järjestämiseen liittyvät tehtävät. Vapaa-aikapalveluiden johtajan tehtäviin kuuluu koko palvelualueen strateginen ja tavoitteellinen johtaminen ja kehittäminen, sekä taloudesta, tuloksellisuudesta ja tehokkuudesta vastaaminen.

Marke Vornanen on toiminut viimeiset kolme vuotta Kuusamon kaupungin kulttuuritoimenjohtajana sekä kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluiden tulosaluepäällikkönä. Tätä ennen hän toimi runsaan neljän vuoden ajan Nurmijärven kunnan kulttuurijohtajana. Vornanen on työskennellyt myös Hämeenlinnan kaupungin kulttuurituottajana ja kulttuurisihteerinä sekä Kulttuuri- ja kongressikeskus Verkatehdas Oy:n konserttipäällikkönä.

Valinnan perusteena on koulutus, vapaa-aikapalveluiden johtajan tehtävän kannalta olennainen työkokemus, haastattelussa saatu vaikutelma sekä soveltuvuusarvoinnin tulos. Vornanen aloittaa tehtävässä 1.11.2019 viran nykyinen haltijan jäädessä pois työelämästä.

Tehtävään saapui yhteensä 33 hakemusta. Hakijoista 9 haastateltiin ja neljä lähettiin soveltuvuusarviointiin. Virkanimike uudistettiin hakuprosessin yhteydessä vapaa-aikapalveluiden johtajaksi osana sivistyskeskuksen organisaation kehittämistä.

Lisätietoja
Hyvinvointijohtaja Kati Halonen, p. 044 486 0470, kati.halonen(at)kangasala.fi