Kangasalan jäähallin laajennushanke sai valtionavustusta


Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt Kangasalan jäähallin laajentamiseen 750 000 euron avustuksen. Pirkanmaalainen kansanedustaja Jouni Ovaska kertoi hyviä uutisia Kangasalle tiistaina, jolloin valtion liikuntaneuvosto oli päättänyt puoltaa rahoitusta Kangasalan jäähallin laajennukseen. Lopullisen päätöksen teki tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen.

– Hanke on merkittävä Kangasalan seudun liikuntamahdollisuuksien parantamiseksi, kommentoi kansanedustaja Jouni Ovaska.

Vuonna 1996 rakennettu jäähalli saa hankeen avulla laajennuksen. Käytännössä tämä tarkoittaa nykyisen hallin laajentamista kaksirataiseksi puku-, pesu- ja aputiloineen. Lisäksi laajennuksessa huomioidaan tilojen esteettömyys, joka toteutuu hankkeessa mm. wc-, puku- ja pesutilojen osalta.

Kangasalan nykyinen jäähalli on puukaarihalli, jossa on yksi kaukalo 600 istumapaikkaa, 200 seisomapaikkaa sekä 60 hengen kahvio.

– Ilolla otan vastaan tämän positiivisin uutisen avustuksen myöntämisestä. Laajennuksen ansiosta meillä Kangasalla on mahdollisuus tulevaisuudessa tarjota lisää yleisöluisteluvuoroja kaupunkilaisten iloksi. Myös paikallisten seurojen harjoitusmahdollisuudet paranevat merkittävästi,  sanoo Jussi Jokilampi, Kangasalan jäähalli Oy:n hallituksen puheenjohtaja.

Pikkolassa sijaitsevan jäähallin laajentamisen mahdollistava kaavamuutos on jo tehty ja myös valtuuston antama ennakkosuostumus lainatakaukselle on olemassa. Laajennuksen kustannusarvio veroineen on noin 3,5 miljoonaa euroa. Suunniteltu laajennus on tarkoitus rakentaa kiinni nykyisen hallin länsipuoliseen osaan.

– Saamamme tuki on ratkaiseva hallin rakentamisen suhteen, nyt pääsemme etenemään realiteettia salkussa. Paljon odotettu laajennus tulee todellakin tarpeeseen ja tarkoituksemme on edetä nopeasti projektin aloituksessa. Alkuvalmistelujen jälkeen pääsemme nyt etenemään niin pääomituksen kuin muun rahoituksen järjestelyissä. Tavoitteemme on saada projekti käyntiin vielä ennen kesää ja jos kaikki etenee hyvin, uusi halli saattaa olla valmis jo 2021 kesällä uuden kauden alkaessa, kertoo Tapio Tulenheimo Kangasalan Jäähalli Oy hallituksen varapuheenjohtaja.

Halliyhtiön pääosakkaita ovat Kangasalan kaupunki, Pälkäneen kunta, Saarioinen Oy, Pajamäki Oy, Kangasalan Kisa, Kangasalan Voitto ja Jors Team.

Kangasalan kaupunginjohtaja Oskari Auvinen kiittää jäähallille myönnetystä tuesta videolla, joka avautuu tästä linkistä:
https://www.dreambroker.com/channel/9f2j4ohh/tcw4m1c2

Lisätietoja
Jussi Jokilampi, Kangasalan jäähalli Oy:n hallituksen puheenjohtaja, p. 050 414 00071

Tapio Tulenheimo, Kangasalan jäähalli Oy:n varapuheenjohtaja,  p.  040 868 3280