Kangasalan ensimmäisen Vuoden ympäristöteko -palkinnon saaja on valittu


Kangasalan kaupungin Vuoden ympäristöteko -palkinnon 2023 saaja on valittu. Tunnustus myönnetään Kangasalan ryhmäpuutarhayhdistyksen Aarre ja Liisa Kellomäelle heidän luonnon monimuotoisuutta edistävästä toiminnastaan.

Vuoden ympäristöteko -palkinnon saajat Aarre ja Liisa Kellomäki. Kuva: Annikka Lampo.

Kangasalla ensimmäistä kertaa myönnettävän Vuoden ympäristöteko -palkinnon saajaksi on valittu Kangasalan ryhmäpuutarha ry:n toiminnassa aktiivisesti mukana olevat Aarre ja Liisa Kellomäki. Ehdotus palkinnon myöntämisestä heille tuli Kangasalan ryhmäpuutarha ry:n hallitukselta. Ryhmäpuutarha ry:n antamien perustelujen mukaan Aarre ja Liisa ovat olleet mukana rakentamassa Tursolan ryhmäpuutarhaa aina sen perustamisesta asti vuodesta 1984.  He ovat olleet mukana suunnittelemassa ja kehittämässä ryhmäpuutarhan aluetta muidenkin kuin vain yhdistyksen jäsenten virkistyskäyttöön.

Vuoden ympäristöteko -palkinnon Liisa ja Aarre Kellomäelle ojensivat palkintotoimikunnan edustajat Kristiina Härkönen ja Jari Markkinen. Taustalla vasemmalla elinympäristöjohtaja Sirkku Malviala. Kuva: Annikka Lampo.

Erityisesti Kellomäet ovat edistäneet luonnon monimuotoisuuden suojelua järjestämällä vuosien varrella ryhmäpuutarhayhdistyksen vieraslajitalkoita ryhmäpuutarhan vuokrapalstoja ympäröivillä kaupungin maa-alueilla. Yhdistyksen talkoiden myötä alueelta on poistettu haitallisia vieraslajeja, kuten lupiinia ja jättipalsamia.

Kellomäkien työn ansiosta ryhmäpuutarha-alueen kupeeseen, joutomaalle Heittomäentien varteen on kehittynyt vuosikymmenten aikana myös monimuotoinen niittyalue, jolla kasvaa lähes 100 Kangasalla tavattavaa kasvilajia. Kellomäet ovat hoitaneet niittyä aktiivisesti sekä niittämällä että kylvämällä alueelle sopivia kasveja. Niitty houkuttelee hyönteisten ja perhosten lisäksi myös ihmisiä tutustumaan kasveihin. Kesäisin Kellomäet lisäävät niityn kasveille nimikyltit lajien tunnistamisen helpottamiseksi.  Aarre Kellomäki on myös ajoittain pitänyt alueella luontoretkiä niistä kiinnostuneille.

Nyt ensimmäistä kertaa myönnettävä Vuoden ympäristöteko -palkinto sai alkunsa kokoomuksen ja vihreiden valtuustoryhmien aloitteesta. Kaupunki keräsi ehdotuksia palkinnon saajaksi tammikuun 2024 loppuun asti. Yhteensä ehdotuksia tuli 11 kappaletta.  Ehdotuksia saivat tehdä niin yksityiset henkilöt, järjestöt kuin muutkin yhteisöt.  Palkinnon saajan valitsi elinympäristölautakunnan nimeämä palkintotoimikunta. Palkinto myönnetään Kangasalan ympäristön hyväksi toimineelle henkilölle, yhdistykselle, yritykselle, kiinteistölle, projektille tai vastaavalle, jonka toiminta on palkintovuoden aikana edistänyt ekologisuutta, ympäristön viihtyisyyttä, kestävää kehitystä, rakennetun ympäristön suojelua tai luonnonsuojelua kaupungin alueella. Palkittava teko voi olla niin suuri kuin pienikin. Tärkeää on, että teko voi toimia esimerkkinä muille, miten vaikuttaa oman ympäristönsä tilan parantamiseen.

Kellomäkien toiminta vieraslajitalkoiden järjestäjinä sekä monimuotoisen niityn ylläpitäjinä on erinomainen esimerkki siitä, mitä jokainen meistä voi tehdä luonnon monimuotoisuuden ylläpitämiseksi.

Lisätietoja

Ympäristösuunnittelija Katri Tolonen, p. 044 423 5755, katri.tolonen(at)kangasala.fi