Latujen ja luistelukenttien karttapohjainen kuntotietopalvelu on kehitteillä ja julkaistaan kuntalaisille alkuvuodesta 2023
Karttapohjaista kuntotietopalvelua työstetään parhaillaan Kangasalan kaupungilla ja palvelu on tarkoitus julkaista kuntalaisille alkuvuodesta 2023. Uudesta sähköisestä kuntotietopalvelusta liikunnan harrastajat pääsevät seuraamaan hiihtolatujen, luistelukenttien ja kaukaloiden kunnossapitotilannetta.
Latujen tilanne 13.12.2022
Sorolan virkistysalueella pääsee hiihtämään säilölumesta tehdyllä ladulla perinteisellä ja vapaalla hiihtotavalla. Hiihtobaanaa virkistysalueella on noin 1 km. Sorolan virkistysalueen laduille pääsee hiihtäen myös Kyötikkälän urheilukeskukselta. Latupartio on tehnyt latupohjaa Kyötikkälästä Kirkkoharjun näkötornille ja Kyötikkälästä Vatialaan. Tänään on pyrkimyksenä saada ajettua…
Kesäpäivän toritanssit
Kangasalan torilla (Keskusaukio 2) päästään tanssitunnelmiin Kesäpäivän toritansseissa keskiviikkona ja torstaina 20.-21.7.2022, klo 18-20. Tapahtumaan on vapaa pääsy. Ei muuta kun tanssikengät jalkaan ja kohti toria! Keskiviikkona 20.7. Kangasalan Rivitanssiyhdistys on opettamassa rivitanssia. Klo 18-18.45 tanssia, 18.45-19.15 tauko, 19.15-20 tanssia. Torstaina 21.7. Tanssiorkesteri…
Kehonkoostumusmittauksia pääkirjastolla 26.–28.4.
Kehonkoostumusmittaukset pidetään pääkirjaston ala-aulassa ti 26. – to 28.4. klo. 10.00–18.00. Mittaukset ovat ilmaisia, eikä niihin tarvitse ilmoittautua.
Kangasalan kulttuurikävelyt
Yhdistä kulttuuri liikuntaan ja tule tutustumaan porukalla Kangasalan luonto- ja kulttuurikohteisiin leppoisasti kävellen. Lähtö ja paluupaikka: Aseman monitoimitalo, Asemantie 470 Kierroksen pituus n. 5 km. Esteettömyys: Reitti on esteetön. Aseman monitoimitalolta lähdetään paistamaan makkaraa Katajajärven laavulle. Matkalla tutustutaan asemanseudun vanhojen…