Kaupunginjohtaja Oskari Auvinen sote-uudistuksen yhdyspintatyöryhmään
Sote-uudistuksen alueellisen valmistelun jaosto on nimennyt 17.12.2020 alueellisen valmistelun tueksi yhdyspintatyöryhmän toimikaudeksi 17.12.2020 – 31.3.2023. Kehyskuntaverkoston*) edustajaksi työryhmään on nimetty Kangasalan kaupunginjohtaja Oskari Auvinen Kuntien ja tulevien hyvinvointialueiden tehtävänjaon toimivuudessa eräs oleellisimmasta kohdista tulee olemaan kunnan ja maakunnan välisen yhdyspinnan…
Raikun koululaisten tekemä jouluikkuna äänestettiin kaupungin kauneimmaksi
Kangasalan kaunein jouluikkuna -äänestys päättyi sunnuntaina 20.12.2020. Ääniä äänestyksessä annettiin yhteensä 413 kappaletta ja tällä kertaa ylivoimaisen voiton vei Raikun koululaisten toteuttama Vehoniemen automuseolla sijaitseva jouluikkuna. Kakkossijalle sijoittui Skunktattoon violetti teemainen ikkuna ja kolmannen sijan kilpailussa nappasi Kangasalan Putkilämpö, jonka ikkunalla seikkailee jouluvoro Grinch. Kaikki kilpailuun osallistuneet ikkunat saivat paljon kiitosta osakseen ja perinnettä toivottiin jatkettavan myös tulevina vuosina. Jouluikkunagallerian ikkunat ovat ihailtavissa aina 6.1.2021 saakka.
Kohti hevosvoimaisempaa Kangasalaa
Business Kangasala Oy on saanut Pirkanmaan ELY-keskukselta tukipäätöksen Hevosvoimainen Kangasala -kehittämishankkeeseen. Leader-hankkeella on tarkoitus tiivistää hevosalan toimijoiden yhteistyötä, tiedottaa ja tuoda esille hevosalan mahdollisuuksia sekä aktivoida toimijoita yhteiseen tulevaisuuden kehittämiseen.
Kangasala ja Tampere vahvistivat Lamminrahkan yhtenäiskoulun toteuttamisen
Lamminrahkan yhtenäiskoulun hankesuunnitelma ja kouluun liittyvät Kangasalan ja Tampereen kaupunkien väliset sopimukset hyväksyttiin Tampereen lautakunnissa tällä viikolla, Kangasalla jo aiemmin syksyllä. Kangasala rakennuttaa koulun omaan taseeseensa ja Tampere maksaa osuutensa tilakustannuksista kuukausittaisena korvauksena. Rakentaminen alkaa jo ensi keväänä ja ensimmäiset…
Kangasalan kaupunki jatkaa tiukennettuja koronarajoituksia 17.1.2021 asti
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto kieltää tartuntatautilain 58 §:n 1 momentin nojalla toimialueellaan kaikki sisä- ja ulkotiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset. Sisätiloissa ja alueellisesti rajatuissa ulkotiloissa voidaan kuitenkin järjestää yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia, joihin osallistuu enintään 10 (kymmenen) henkilöä edellyttäen,…