Koronarajoitukset kevenevät 5.2. alkaen


Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on tehnyt uuden päätöksen kokoontumisrajoituksesta Pirkanmaan sairaanhoitopiirin ja Punkalaitumen kuntien alueelle ajalle 5.2.–18.2.2022. Yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia voidaan nyt järjestää rajatusti myös sisätiloissa. Alueella voimassa ollut tilojen sulkua koskeva määräys päättyy 4.2.

Päätöksen mukaan sisätiloissa voidaan järjestää sellaisia yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia, joissa tilaisuuden henkilömäärä on korkeintaan 50 % kyseisessä tilassa sallittujen henkilöiden enimmäismäärästä. Ulkona järjestettäviä yleisötilaisuuksia ei rajoiteta.

Pirkanmaalla voimassa ollut tartuntatautilain 58 g pykälän mukainen määräys tiettyjen asiakas- ja yleisötilojen sulkemisesta päättyy 4.2.2022 eikä sitä jatketa. Tämä tarkoittaa, että joukkueurheiluun, ryhmäliikuntaan, kontaktilajien harrastamiseen ja muuhun vastaavaan urheiluun tai liikuntaan käytettävät sisätilat sekä yleiset saunat ja uimahallit avataan. Samoin avataan myös tanssipaikat sekä kuorolaulutoimintaan, harrastajateatteriin tai muuhun vastaavaan ryhmäharrastustoimintaan käytettävät tilat.

Alueella on kuitenkin 20.2.2022 asti voimassa tartuntalain 58 d pykälään perustuva päätös tilojen terveysturvallisesta käytöstä. Päätöksen mukaan tilojen käyttö on järjestettävä niin, että osallistujien ja seurueiden välillä voidaan ehkäistä lähikontaktin aiheuttamaa tartunnan riskiä. Toimija voi toteuttaa velvoitteensa toimintansa erityispiirteet huomioon ottavalla tavalla. Riskiä voi alentaa esimerkiksi edellyttämällä kasvomaskin käyttöä, tehostamalla ilmanvaihtoa, rajoittamalla asiakasmäärää, porrastamalla kävijöiden osallistumista tai sijoittelemalla asiakaspaikat aiempaa väljemmin.

Toimenpiteistä, joilla lähikontaktin aiheuttamaa tartunnan riskiä ehkäistään, pitää tehdä kirjallinen suunnitelma. Suunnitelman täytyy olla tiloissa esillä siten, että asiakkaat ja toimintaan osallistuvat näkevät sen.

Lisäksi tartuntatautilain 58 c pykälän mukaiset yleiset hygieniavaatimukset ovat voimassa koko maassa suoraan lain nojalla ilman erillistä viranomaispäätöstä.

Aluehallintovirasto korostaa kaikkien toimijoiden sekä kansalaisten vastuullista toimintaa, jotta rajoitusten purkamisessa voidaan edetä valtakunnallisten tavoitteiden mukaan.

– Kaikkien meidän on edelleen syytä noudattaa suosituksia lähikontaktien välttämisestä, hygieniakäytännöistä ja maskin käyttämisestä sekä huolehtia rokotussuojastamme. Näin varmistamme osaltamme paluuta normaaliin arkeen, muistuttaa ylijohtaja Marko Pukkinen.

Liikuntaryhmät voivat aloittaa normaalitoiminnan 5.2. alkaen

Rajoitusten kevennyttyä aikuisten seuratoiminta voi alkaa jo 5.2. Peli- ja turnaustapahtumissa yleisöä voi olla enintään 50 prosenttia tilan normaalista yleisön maksimimäärästä.

Kuntosalit ja avantouintisaunat voivat aloittaa normaalitoiminnan 5.2. alkaen. Myös kirjastot ja nuorisotilat ovat auki normaalisti, asiakasmääriä rajoitetaan tarvittaessa ja terveysturvallisuutta koskevat ohjeet huomioidaan.  Kangasalan kaupungin liikuntapalveluiden järjestämät liikuntaryhmät alkavat kokoontua 7.2. alkaen normaalisti ja tilat ovat avoinna.

Lisätietoja:

vapaa-aikapalveluiden johtaja Marke Vornanen, p. 044 481 3041

kirjastopalvelujohtaja Annamari Nikara-Nummi, p. 050 373 8648

Pirkanmaan koronavirustilanne ja suositukset | Tampereen yliopistollinen sairaala (tays.fi)
Kangasalan kaupungin ohjeet koronavirustilanteessa
Kangasalan kaupungin koronavirustiedotteet