Aikuisten kontaktilajit sisätiloissa sallitaan


Koronapandemia on kehittynyt myönteiseen suuntaan. Pirkanmaa ei ole enää kiihtymisvaiheessa vaan perustasolla ja rajoituksiin on tullut lievennyksiä.

Alueellinen pandemiaohjausryhmä kiittää pirkanmaalaisia vastuullisesta toiminnasta ja suositusten noudattamisesta.

– Korona ei ole ohi mutta yhteistuumin on pystytty vähentämään tartuntoja. Erityisesti kouluissa opettajat ja oppilaat onnistuivat pitämään tartunnat vähissä koko kevään ajan, toteaa pandemiaohjausryhmän puheenjohtaja Juhani Sand.

Pandemiaohjausryhmä tähdentää perustasolla pysymisessä koronarokotteen merkitystä. Nykyisellä tasolla pysyminen edellyttää ykkös- ja kakkosrokotteen ottamista ja hygieniaohjeiden noudattamista.

Pirkanmaan pandemiaohjausryhmän mukaan lasten ja nuorten lisäksi nyt myös aikuiset voivat harjoitella ryhmäliikuntaa lajinomaisesti ilman turvaväliä sekä sisällä että ulkona. Liikuntasalit ovat nyt kaikkien ikäryhmien käytettävissä. Sahalahden, Kuhmalahden ja Pitkäjärven kuntosalit ovat avoinna, ja myös Kuhmalahden ja Vesaniemen saunatilat ovat avoinna. Kangasalan uimahalli Kuohu ohjeistaa asiakkaitaan omilla verkkosivuillaan.

Yleisötilaisuuksissa ja yleisissä kokoontumisissa Pirkanmaan sairaanhoitopiirin alueilla osallistujamäärä on sisätiloissa rajoitettu 10 henkilöön ja alueellisesti rajatuissa ulkotiloissa 50 henkilöön ajaksi 29.5.–28.6.2021. Mikäli terveysturvallisuus voidaan varmistaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja opetus- ja kulttuuriministeriön hygieniaohjetta noudattamalla, myös suurempia tilaisuuksia voi järjestää.  Yksityistilaisuuksiin ei myöskään ole enää osallistujarajoitusta, mutta tilaisuudet on järjestettävä turvaohjeita noudattaen. Yksityistilaisuuksissa ja harrastustoiminnassa on kiinnitettävä erityistä huomiota tilan kokoon, jotta turvavälit voidaan pitää.

Nuorisotilat ovat auki ja niiden tarkemmat tiedot löytyvät nuorisopalveluiden verkkosivuilta.  Kirjastoissa on pääsy kokoelmatiloihin ja Taidetila Terraan. Asiakasmäärää rajoitetaan tarvittaessa.

Kangasala-talo ja Kimmo Pyykkö –taidemuseo ovat avoinna. Lisätietoja näyttelyistä ja tapahtumista löytyy Kangasalan-talon verkkosivuilta. Valkeakoski-opisto ja taiteen perusopetuksen oppilaitokset tiedottavat oppilaita omasta toiminnastaan. Kangasalan kaupunki toimii pandemiaohjausryhmän linjauksen ja aluehallintoviraston määräysten mukaisesti.

Yleiset maski- ja etätyösuositukset ovat edelleen voimassa.

Lisätiedot:
vapaa-aikapalveluiden johtaja Marke Vornanen, p. 044 481 3041
hyvinvointijohtaja Kati Halonen, p. 044 486 0470

Pirkanmaan koronavirustilanne ja suositukset | Tampereen yliopistollinen sairaala (tays.fi)
Kangasalan kaupungin ohjeet koronavirustilanteessa
Kangasalan kaupungin koronavirustiedotteet