Tervetuloa verikiven tarina –kauhukierrokselle

Verikiven tarina –kauhukierros on itsenäisesti kierrettävä tarina joka kulkee Kangasalan keskustassa.

Kierroksen kesto on aloituspisteeltä viimeiselle videolle noin 40 minuuttia. Kierroksella oppaana toimivat kiertäjän omalta älypuhelimelta katsottavat videot, joiden kautta kierrokselle lähtenyt pääsee sukeltamaan ikiaikaisen verikiven tarinan maailmaan. Videot pääset helpoiten katsomaan lataamalla QR-koodeja lukevan sovelluksen. Kierros on merkitty punaisin kyltein, joista kaikista löytyvät videon nimi, numero sekä QR-koodi katsottavaan videoon. Kierrokselle voi lähteä itselle parhaana ajankohtana, mutta sitä pelottavamman kierroksesta saat mitä pimeämmällä sen kuljet. Kierros on K-13 eikä sitä suositella pienille lapsille tai herkille henkilöille. Kurkistuksen kauhukierrokselle voi katsoa täältä.

Reitti kulkee kaupungin kaikille avoimilla teillä ja poluilla, mutta osassa reittiä on hyvin pimeää. Muistathan noudattaa liikennesääntöjä ja ylittää tien vain suojatien kohdalla, ethän muutenkaan poikkea reitiltä. Suosittelemme ottamaan reitille mukaan oman valonlähteen, säähän sopivan vaatetuksen ja hyvät jalkineet. Lisäksi osallistuja tarvitsee älypuhelimen kuulokkeineen. Reitti on merkitty punaisilla ilmapalloilla, sekä kylteillä, jotta osallistuja tietää katsoa oikean videon oikealla hetkellä. Kierrokselle osallistuminen tapahtuu omalla vastuulla ja toivomme kaikkien sen kiertäjien huomioivan, että sen varrella sijaitsee myös asutusta sekä kirkko ja kirkon hautausmaa. Ethän siis poikkea reitiltä.

Reitille osallistuaksesi tarvitset:

  • Älypuhelin tai tabletti
  • Kuulokkeet
  • Säähän sopiva vaatetus
  • Valonlähde (otsa- tai taskulamppu)
  • Ennen reitille lähtöä kannattaa ladata QR-koodeja lukeva sovellus.

Huomioithan:

  • Ajoneuvot kannattaa pysäköidä Kangasalan keskustaan, muilla rasteilla ei ole pysäköintipaikkoja!
  • Reitti ei ole tapahtuma-aluetta, vaan julkista tilaa. Huomioithan muut reitin kiertäjät, ulkoilijat, sekä reitin varrella asuvat asukkaat ja liikenteen.
  • Reitti on tarkoitettu vain yli 13-vuotiaille, eikä se sovellu aivan pienille lapsille. Pienemmät lapset vain vanhempien vastuulla.
  • Reitti alkaa Finnentieltä Kangasalan vanhan hautausmaan portilta.
  • Reitti aukeaa perjantaina 30.10.2020 klo 18. 
  • Kaikki reitin kohtaukset voi kiertää myös erikseen.
  • Reitti voi paikoitellen olla hyvin liukas, olethan varovainen erityisesti liikkuessasi metsä osuuksilla.
  • Muistathan turvavälit 1-2 metriä muihin kiertäjiin, lisäksi suosittelemme kasvomaskin käyttöä kaikille kiertäjille. Ethän myöskään lähde kierrokselle oireisena, kaikki kierroksen videot voi katsoa myös omalta kotisohvalta!

Verikiven tarina -kauhukierros alkaa Finnentieltä Kangasalan vanhan hautausmaan portilta, josta se jatkuu alapuolella näkyvän kartan mukaisesti. Saapuessasi punaisella merkityn numeron kohdalle katso, sen mukaan nimetty video. Kartta löytyy myös sivun oikeasta reunasta. Jos sinulla ei ole QR-koodien lukijaa puhelimessasi pääset katsomaan videot myös kartan alapuolella olavasta listasta.

Verikiven tarina -kartta

Suorat linkit videoihin:

  1. Verikiven tarina
  2. Mestaus
  3. Ulkopuolinen
  4. Muuttuminen
  5. Kaivo
  6. Kutsu
  7. Lumous
  8. Perhe
  9. Katumus?
  10. Paholaisen riemu
  11. Hukutus

Esimerkki reittiopasteesta.

Oletko valmis? Kierros avataan perjantaina 30.10.2020 klo 18:00.