Ajankohtaista Kangasalan ja Pälkäneen alueen koronarokotuksista


Ajanvaraus koronarokotuksiin avautuu taas maanantaina 22.2.2021 klo 8.00 alkaen. Silloin pystyy varaamaan aikoja viikolle 8 ja 9. Rokotteita tulee Pirkanmaalle, kuten muuallekin Suomeen, vain pieniä eriä kerrallaan. Tästä syystä myös rokotusaikoja tulee jakoon pienissä erissä.   

Tällä hetkellä rokotusvuorossa ovat 80 vuotta täyttäneet ja vanhemmat kuntalaiset sekä heidän kanssaan samassa taloudessa asuvat omaishoitajat ja ikääntyneet (yli 70 v.). Myös kotihoidon asukkaiden rokotus käynnistyy samalla. Sairaanhoitopiiri on tarkentanut ikään liittyvää ohjeistusta. Jatkossa ikääntyneiden rokotukset etenevät ikäryhmittäin, ei syntymävuosittain.

Riskiryhmien rokottamista ei päästä vielä käynnistämään, sillä riskiryhmien rokotetta ei ole saatavilla.

Ajanvarauksen voi tehdä sähköisen ajanvarauksen kautta https://mediaika.fi/kangasala/app tai puhelimitse koronarokotusten ajanvaraus- ja neuvontapuhelimesta,  puh. 03 5655 4039 arkisin klo 8-12. Erillisiä kutsukirjeitä ei lähetetä rokotuksiin, sillä rokotteen saatavuutta on vaikea arvioida tällä hetkellä. Rokotusvuorossa olevat kuntalaiset voivat jättää halutessaan nimensä jonotuslistalle, jos kaikki rokotukset ovat jo menneet. Heille soitetaan takaisin, kun saadaan lisää rokotteita.

On tärkeää, että kaikki varaavat rokotusajan omalla vuorollaan. Ilmoitamme verkkosivuilla, mikä ryhmä on rokotusvuorossa. 

Kotihoidon henkilökunta huolehtii kotihoidon asukkaiden rokotusten ajanvarauksesta.

Rokotuksen voi varata johonkin seuraavista rokotuspisteistä: Kangasalan keskusterveysasema, Suoraman neuvola tai Pälkäneen OmaAsema.

Katso tarkemmat ohjeet Koronarokotukset-sivulta https://www.kangasala.fi/sosiaali-ja-terveyspalvelut/koronarokotukset/