Ajankohtaista Kangasalan ja Pälkäneen alueen koronarokotuksista 3.3.


Riskiryhmärokotukset 16-69-vuotiaille kuntalaisille alkavat 8.3.2021. Ajanvaraus käynnistyy torstaina 4.3.2021 klo 8.00. Rokote-erä on pieni, joten rokotteita ei riitä vielä ensimmäisinä viikkoina kaikille halukkaille. Aikoja avautuu varattavaksi joka viikko tietty määrä sitä mukaa, kun rokotetta saadaan kuntaan. Riskiryhmään kuuluvia ei priorisoida ryhmän sisällä, joten kaikki ensimmäiseen riskiryhmään kuuluvat ovat oikeutettuja tekemään ajanvarauksen. Ensimmäisenä rokotusvuorossa ovat vaikealle koronavirustaudille erittäin voimakkaasti altistavien sairauksien riskiryhmään kuuluvat kuntalaiset. Tärkeänä huomiona, että yli 70-vuotiaille ei ole erikseen olemassa riskiryhmärokotetta. Vaikka olisikin koronavirustaudille altistavia perussairauksia, rokotusvuoro määräytyy iän perusteella kaikkien yli 70-vuotiaiden kohdalla.

Kuulut vaikealle koronavirustaudille erittäin voimakkaasti altistavan sairauden vuoksi rokotettaviin, jos olet 16-69-vuotias, ja saanut tai sinulla on jokin seuraavista:

  1. Elinsiirto tai kantasolusiirto
  2. Aktiivisessa hoidossa oleva syöpätauti
  3. Vaikea puolustusjärjestelmän häiriö
  4. Vaikea krooninen munuaissairaus
  5. Vaikea krooninen keuhkosairaus
  6. Lääkehoitoinen tyypin 2 diabetes
  7. Downin oireyhtymä

Riskiryhmien koronarokotusten järjestys – Infektiotaudit ja rokotukset – THL  -linkin takaa löydät koronavirustaudille erittäin voimakkaasti altistavien sairauksien määrittelystä tarkempaa tietoa. Voit kysyä neuvoa myös terveydenhoitajalta koronarokotusten ajanvaraus- ja neuvontapuhelimesta.

Varaudu esittämään rokotukseen saapuessasi peruste riskiryhmään kuulumiselle, esimerkiksi Kela-kortti tai lääkärinlausunto.

Ajanvarauksen voi tehdä sähköisen ajanvarauksen kautta https://mediaika.fi/kangasala/app tai puhelimitse koronarokotusten ajanvaraus- ja neuvontapuhelimesta,  puh. 03 5655 4039 arkisin klo 8-12. Suosittelemme käyttämään sähköistä ajavarausta, jos mahdollista. Puhelinlinjat ovat ruuhkautuneet.

Riskiryhmien rokottamisen rinnalla jatketaan myös ikääntyneiden rokottamista. Tällä hetkellä rokotetaan 80 vuotta täyttäneitä ja vanhempia kuntalaisia sekä heidän kanssaan samassa taloudessa asuvia 70 vuotta täyttäneitä omaishoitajia ja ikääntyneitä. Myös kotihoidon rokotukset jatkuvat. Ajanvaraus ikääntyneiden rokotuksiin jatkuu torstaina 4.3.2021 klo 8.00.

Riskiryhmärokotteita ja ikääntyneiden rokotteita annetaan eri viikonpäivinä. Huomaathan verkkoajanvarausta tehdessä, että varaat rokotuksen oikealle viikonpäivälle:

Riskiryhmärokote (AstraZeneca): rokotuspäivät maanantai, tiistai

Ikääntyneiden rokote (Pfizer): rokotuspäivät keskiviikko, torstai, perjantai

Riskiryhmään kuuluvat 16-17-vuotiaat rokotetaan poikkeuksellisesti Pfizerin rokotteella, sillä AstraZenecan rokote on suunnattu 18-69-vuotiaille.

Rokotuksen voi varata johonkin seuraavista rokotuspisteistä: Kangasalan keskusterveysasema, Suoraman neuvola tai Pälkäneen OmaAsema.