Lamminrahkan koulun taideteokselle haetaan taiteilijaa


Lamminrahkan yhtenäiskouluun toteutetaan taideteos osana rakennushanketta, prosenttiperiaatteella. Kangasalan kaupunki hakee taiteilijaa kaksivaiheisella menettelyllä, jonka ensimmäinen vaihe, portfoliohaku on käynnistynyt ja päättyy 15.11.2020. Portfolioiden perusteella valitaan 3–4 taiteilijaa kutsukilpailuun, jossa toteutettava teos tai teoskokonaisuus valitaan maaliskuussa 2021. Taideteos tulee koulun ensimmäiseen vaiheeseen, joka otetaan käyttöön elokuussa 2023.

Havainnekuva Lamminrahkan yhtenäiskoulun sydänaulasta. Kuvassa on lapsia ja mieshenkilö. Aulassa näkyy esiintymislava, pöytäryhmiä ja portaikko.

Havainnekuva Lamminrahkan yhtenäiskoulun sydänaulasta, joka toimii sekä sisääntuloaulana, ruokasalina että juhlatilana näyttämöineen. Osittain kahden kerroksen korkuinen sydänaula on yksi mahdollinen taideteoksen sijaintipaikka. Havainnekuva Verstas Arkkitehdit Oy.

Yhtenäiskoulun taiteen tavoite on osaltaan luoda Lamminrahkan ja viereisen Tampereen Ojalan uusien kaupunginosien identiteettiä ja olla osa ihmisten arkipäivää. Koulu on yksi Lamminrahkan ensimmäisistä rakennuksista ja keskeisellä paikalla aivan Lamminrahkan ytimessä: torin laidalla, pääkadun varressa, liikuntapuiston ja kaupallisten palvelujen kyljessä. Kouluun tulee noin 900 oppilasta, lisäksi koulu on vilkkaassa harrastuskäytössä iltaisin ja viikonloppuisin.

Koulu on Kangasalan ja Tampereen kaupunkien yhteishanke: Kangasalan kaupunki rakennuttaa koulun, mutta kouluun tulee myös Tampereen Ojalan alueen oppilaita. Koulukeskuksen rakennukseen tulee yhtenäiskoulun (luokat 3-9) lisäksi myös pienten lasten yksikkö (päiväkoti, esikoulu, luokat 1-2). Rakennuksen suunnittelee Verstas Arkkitehdit Oy, jonka ehdotus Kerkkä voitti keväällä koulukeskuksensuunnittelusta järjestetyn arkkitehtuurikilpailun. Koulukeskus muo­dostuu kolmesta lohkaremaisesta rakennusmassasta sekä niitä yhdistävästä kaksikerroksisesta sydäntilasta. Julkisivujen päämateriaaleina ovat paikallamuurattu tiili sekä puu.

Havainnekuva, jossa näkyy Lamminrahkan koulu ja näkymä torilta

Koulun havainnekuva torin suunnasta. Yksi mahdollinen taideteoksen sijainti on koulun sisäänkäyntiaukio torin jatkeena. Havainnekuva Verstas Arkkitehdit Oy.

Kouluun haetaan kutsukilpailulla lähtökohtaisesti yhtä teosta tai teos­kokonaisuutta, josta muodostuu pysyvä osa tilaansa. Teos voi olla yksi vaikuttava monumentti tai useam­masta osasta koostuva löytämisen riemua tuottava teoskokonaisuus. Taiteen paikkoja ovat esimerkiksi koulu­keskuksen sydän­tilan katto, sydäntilasta ylös johtava portaikko tai piha-alue. Teos liitetään Kangas­alan kaupungin taidekokoelmaan. Taideteoshanketta koordinoi Public Art Agency Finland.

Koulun taideteos tulee olemaan Lamminrahkan toinen taideteos. Ensimmäinen teoskokonaisuus ”Lehdet” ja Varpuset” valmistui keväällä Lamminrahkan eritasoliittymän sillan kaiteisiin ja meluseiniin. Myös eritasoliittymä oli Kangasalan ja Tampereen kaupunkien yhteishanke. Lamminrahkan julkisiin ulkotiloihin eli mm. katualueille, aukioille ja viheralueilla tulee jatkossa myös lisää taidetta.

– Olemme Kangasalla tänä keväänä saaneet valmiiksi koko kaupungin kattavan ympäristö- ja taideohjelman, ja laadimme parhaillaan Lamminrahkan alueelle omaa, paikallisia taiteen mahdollisuuksia kartoittavaa suunnitelmaa. On hienoa päästä tämän taidekilpailun kautta kohti käytäntöä ja konkreettisia teoksia. Odotamme mielenkiinnolla, mikä ammattitaiteilijoita inspiroi Lamminrahkassa ja koulun miljöössä, kertoo Lamminrahkan projektipäällikkö Sanna Karppinen.

Lamminrahkan eritasoliittymä valmistui elokuussa ja kadut ja muu kunnallistekniikka ovat rakenteilla. Ensimmäiset 15 yhtiömuotoista asuinkorttelia ja 4 yrityskorttelia on varattu. Omakotitalo- ja kaupunkipientalotonttien haku alkaa 1.2.2021 ja rakentamaan pääsee 2022. Alakoulu ja pienten lasten yksikkö (päiväkoti, esikoulu, luokat 1-2) avautuvat elokuussa 2023.

Kilpailun verkkosivut:

https://www.paaf.fi/lamminrahkanyhtenaiskoulu

Kangasalan ympäristö- ja taideohjelma

Linkki Kangasalan ympäristö- ja taideohjelman sivulle

Lisätietoja:

Kangasalan kaupunki
Lamminrahkan projektipäällikkö Sanna Karppinen
p. 040 133 6329, sanna.karppinen(at)kangasala.fi
www.lamminrahka.fi

Public Art Agency Finland
Taidekoordinaattori Maija Kovari
p. 044 502 3252, maija.kovari(at)paaf.fi