Kangasalan vuoden 2018 rakennushanke


Kangasalan kaupungin viranomaislautakunnan työryhmä on valinnut vuoden 2018 rakennushankkeen. Valittu kohde on omakotitalo Pikonkankaalla. Valinnan perusteluina ovat poikkeuksellisen huolellinen maastoon ja rakennettuun ympäristöön sovittaminen.

 

Vuoden rakennushanke              Omakotitalo Lehtinen
Rakennuttaja                                   Lisa Lehtinen
Suunnittelija                                     Antti Nyman, arkkitehti SAFA
Vastaava työnjohtaja                  Timo Koivukangas, rakennusinsinööri

Kuva: Lisa Lehtinen

Omakotitalo sijaitsee keskeisellä taajama-alueella Kangasalantien pohjoispuolella. Alueen asemakaavan on rakennushallituksessa 1950-luvulla laatinut Reima Pietilä. Rakentaminen on sovitettu maastoon hienovaraisesti säilyttäen pihojen luontoarvoja.

Alueen rakennuskanta on moni-ilmeistä ja vaihtelevaa. Valtaosa rakennuksista on 1960-luvun yksikerroksisia, pitkästä tavarasta paikalla rakennettuja omakotitaloja. Rakennukset on eri tavoin sovitettu loivasti kaltevaan maastoon. Materiaaleina on käytetty tiiltä tai rappausta.

Palkitun omakotitalon alta purettiin alkuperäinen, huonokuntoinen omakotitalo. Kaavoituksen yhteydessä tutkittu tontin jakaminen todettiin vuorovaikutuksessa paikalle huonosti sopivaksi. Uudisrakennus noudattaa alueen alkuperäisen rakennuskannan kokoa, mittasuhteita ja materiaaleja, mikä vaihtelevassa ympäristössä on helppoa. Tässä tapauksessa suunnitteluratkaisu tukee olevia rakentamisen elementtejä ja saa niistä aikaan ympäristöä rikastavan synteesin.

Rakennus on sovitettu korkeusasemiltaan huolellisesti etelään viettävään maastoon. Sen suhde kadun korkeuteen noudattaa alueen periaatteita, ei ajan. Rakennuksen mittasuhteet ja korkeus tuovat mieleen alueen 50 vuotta vanhan rakennuskannan ominaisuudet. Uudisrakennus tuo muodoltaan mieleen ajat, jolloin rakennuksessa saattoi olla enemmän kuin neljä kulmaa ja rakennuksen osilla voitiin rajata piha-alueesta suojaisia tai julkisempia osia. Terassi ja piha on suunniteltu sisätilan jatkeeksi isojen ikkunoiden ja siirrettävien ikkunaseinien avulla.

Kortteli on saanut uuden, ilmeikkään ja modernin lisän, ja samalla korttelikokonaisuuteen kuuluvien vanhempien rakennusten luonne on korostunut. Täydennysrakentaminen on jalostanut olevan rakenteen persoonallisia ominaisuuksia.

Vuoden rakennushankkeen valinnassa keskeistä oli korttelikokonaisuuden ajallisen kerrostuman ja piharatkaisun onnistuminen. Rakennukset sovittautuvat oivallisesti olemassa olevaan rakentamiseen. Korttelin keskellä oleva, piha-alueille sijoittuva metsikkö jää edelleen väljän omakotiasutuksen seesteiseksi keitaaksi.

Lisätietoja

Outi Toivonen , rakennustarkastaja
p. 050 550 9086, outi.toivonen(at)kangasala.fi

Markku Lahtinen, kaavoitusarkkitehti
p. 050 596 9124, markku.lahtinen(at)kangasala.fi

Linkki rakennusvalvonnan sivulle:
https://www.kangasala.fi/asuminen-ja-ymparisto/asuminen-rakentaminen-ja-tontit/rakennusvalvonta/vuoden-rakennushanke/