« Takaisin tapahtumalistaukseen

Tapahtuman tiedot

Tapahtuman päivä ja aika
29.9.2018 6.1.2019
Tapahtumapaikka
Kimmo Pyykkö -taidemuseo
Kuohunharjuntie 6, 36200 Kangasala + Google Map
Verkkosivu
kangasala-talo.fi/tapahtumat/pekka-luukkola-valokuvia/69
Tapahtuman tyyppi
,
  • Tämä tapahtuma on mennyt.

Pekka Luukkola: Valokuvia

Suomalaiseen maisemaan erikoistuneen valokuvaajan Pekka Luukkolan teoksissa hehkuvat sininen iltahämy ja mystiset valoilmiöt.

Luukkola tuo töissään esille uusia tapoja kuvata suomalaista maisemaa. Hänen valokuvansa kertovat usein tarinan siitä, mitä kameran edessä on tapahtunut pitkän valotuksen aikana. Esimerkiksi tulen avulla taiteilija kuvaa liikettä, ajan kulumista ja ihmisen olemassaoloa ilman näkyvää hahmoa.

Kimmo Pyykkö -taidemuseon näyttely esittelee yli 20 kookasta teosta viimeisen kymmenen vuoden ajalta. Maisemissa liikutaan ympäri Suomen, meren ja järvien rannoilla Ulkosaaristosta Lappiin. Teoksia on kuvattu myös esimerkiksi Pirkanmaan tuntumassa Kuhmoisissa. Näyttely on esillä taidemuseon 2. kerroksessa 6.1.2019 saakka.

Näyttelyllään Luukkola haluaa pysäyttää katsojan nykyelämän kiireestä hetkeksi miettimään maisemiemme arvoa.

– Kaikki kuvani on otettu Suomessa ja teoriassa ne olisi voitu kuvata milloin vain. Olemme olleet näillä seuduin kymmenentuhatta vuotta, mutta kuitenkin kallioperä ja perusmaisema ovat monin paikoin pysyneet samoina paikoissa, joissa emme ole vielä niihin kajonneet, Luukkola pohtii.

Pekka Luukkola (s.1968) on helsinkiläinen valokuvaaja, taiteilija ja kirjantekijä. Hän on väitellyt tohtoriksi Aalto-yliopistosta aiheenaan valokuvan laatu ja hänen teoksiaan on huomioitu mm. Fotofinlandia-, Ars Fennica- ja Vuoden kirjavalio -kilpailuissa. Luukkolan teoksia on muun muassa Suomen valtion taidekokoelmassa sekä Helsingin, Tampereen, Hämeenlinnan, Jyväskylän ja Salon taidemuseoissa sekä monissa yksityiskokoelmissa Suomessa ja ulkomailla.

Nyt esille tuleva näyttely liittyy osaltaan juhlavuoteen, jolloin Pekka Luukkola täyttää 50 vuotta, ja jolloin tulee kuluneeksi 20 vuotta hänen taiteilijadebyytistään Helsingin taidehallissa.

Syksyn 2018 toisessa vaihtuvassa näyttelyssä on esillä Kimmo Pyykön pronssiveistoksia. Elämänlanka-näyttelyssä nähdään kuvanveistäjän töitä vuosilta 2000-2010. Lue lisää.

Pekka Luukkola: Valokuvia
Kimmo Pyykkö -taidemuseon 2. kerroksessa 29.9.2018–6.1.2019

Näyttelyn avoinnaoloajat

Kartta