Tietosuoja

EU:n yleinen tietosuoja-asetus (GDPR)

25.5.2018 alkaen henkilötietojen käsittelyä ohjaa EU:n yleinen tietosuoja-asetus sekä 1.1.2019 alkaen uusi Tietosuojalaki. EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen tavoitteina on korostaa henkilön oikeutta valvoa omien henkilötietojensa käsittelyä ja tuoda läpinäkyvyyttä henkilötietojen käsittelyyn.

 

Tietojen käsittelyperuste

Suurin osa Kangasalan kaupungin palveluista perustuu lakisääteisen velvoitteen toteuttamiseen, yleiseen etuun tai julkisen vallan käyttämiseen. Tällöin emme tarvitse erillistä suostumusta henkilötietojesi käsittelyä varten. Osa palveluista on kuitenkin sellaisia, joihin henkilötiedot kerätään suostumukseesi perustuen, ja tällöin pyydämme sinulta suostumuksen tietojesi käsittelyyn. Sinulla on oikeus myös peruuttaa antamasi suostumus milloin tahansa.

 

Tietosuoja Kangasalan kaupungin palveluissa

Kangasalan kaupunki haluaa toteuttaa sisäänrakennetun ja oletusarvoisen tietosuojan periaatetta ja sisällyttää tietosuojaperiaatteet ja -vaatimukset jo aikaisessa vaiheessa osaksi henkilötietojen käsittelyä. Näin varmistetaan, että käsittely vastaa tietosuoja-asetuksen vaatimuksia. Kangasalan kaupunki toteuttaa tarvittavat tekniset ja organisatoriset toimenpiteet ja menettelyt tietosuojan varmistamiseksi. Edellä mainittujen toimenpiteiden avulla varmistetaan mm, että:

  • käsittelemme henkilötietoja siltä osin kuin se on asiasi hoitamiseksi tarpeellista
  • henkilötietoja käsitellään rekisterin käyttötarkoituksen mukaan ja käyttämiisi palveluihin perustuen
  • tietojen säilytystä, arkistointia, hävittämistä ja muuta käsittelyä ohjataan tiedonohjaussuunnitelmalla sekä tietoturva- ja tietosuojaohjeistuksella
  • rekistereihin sähköisesti tallennetut tiedot on suojattu niin, että niitä katsomaan vain siihen oikeutettu henkilö
  • jokainen kaupungin tietojärjestelmien käyttäjä hyväksyy tietojen ja tietojärjestelmien käyttöä ja salassapitoa koskevan sitoumuksen käyttöoikeudet saadessaan

Kangasalan kaupunki kouluttaa henkilöstöään säännöllisesti henkilötietojen oikeaoppiseen käsittelyyn ja käsittelyä valvotaan. Myös organisaatioon tulevat uudet työntekijät perehdytetään tietosuoja-asioihin järjestelmällisesti.

Tietosuoja on jokaisen perusoikeus. Käsittelemme aina tietojasi huolellisesti ja asianmukaisesti noudattaen lainsäädännön vaatimuksia.

Tampereen seudun tietoturvapolitiikka

Evästeet

Käytämme verkkopalvelussamme evästeitä (Cookie) käyttäjäkokemuksen parantamiseen ja käytön mittaamiseen. Lue lisää evästekäytännöistämme.

Tietosuojavastaava

Tietosuojavastaavan tehtävänä on ohjata ja neuvoa henkilötietojen käsittelijöitä ja tukea organisaation johtoa tietosuojan valvonnassa. Tietosuojavastaava on myös asiakkaiden (rekisteröityjen) käytettävissä, mikäli oma tietosuoja herättää lisäkysymyksiä.