Kangasalan koulujen alkaminen 2025-2026
Lukuvuoden 2025-2026 koulutyö alkaa Kangasalan kaupungin perusopetusta antavissa kouluissa ja lukiossa keskiviikkona 6.8.2025.
Lamminrahkan Katufiesta aloittaa Kangasalan vauhdikkaan tapahtumakesän toukokuussa
Lamminrahkan koulukeskuksen ympäristö täyttyy monipuolisesta ilmaisohjelmasta ja tekemisestä, kun Katufiesta saapuu alueelle lauantaina 3.5. klo 10-15. Katufiestan ohjelmassa on tuttuun tapaan menoa ja meininkiä koko perheelle.
Koululaisten iltapäivätoimintaan hakeminen lukuvuodelle 2025-2026
Kangasalan kaupunki järjestää iltapäivätoimintaa kaikille 1. vuosiluokkien oppilaille sekä 2.-6. vuosiluokkien erityisen tuen oppilaille. Mikäli ryhmässä on tilaa, voidaan toimintaan ottaa myös 2. vuosiluokkien muita kuin erityisen tuen oppilaita. Etusijalla heistä ovat tuen piirissä olevat oppilaat. Tarvittaessa suoritetaan arvonta. Ryhmien…
Unicef hyväksyi Kangasalan lapsiystävällinen kunta -toimintasuunnitelman
Unicef hyväksyi Kangasalan ensimmäisen lapsiystävällinen kunta -toimintasuunnitelman syyskuussa 2024. Hyväksynnän myötä Kangasala sai Unicefin lapsiystävällinen kunta -kandidaattistatuksen.
Kangasalan koulujen alkaminen 2024-2025
Lukuvuoden 2024-2025 koulutyö alkaa Kangasalan kaupungin perusopetusta antavissa kouluissa ja lukiossa keskiviikkona 7.8.2024.