Hiekoitusmateriaalin puhdistaminen on aloitettu

Sahalahden ja Kuhmalahden osalta puhdistus on aloitettu jalkakäytävistä ja tämän jälkeen siirrytään kaduille. Kangasalan keskusta-alueella puhdistaminen on aloitettu liikenteenjakajien ja kiveyksien pesulla, minkä jälkeen väylien puhdistaminen alkaa pääsääntöisesti keskustasta ulospäin, suurimmat väylät ensin. Tonttikadut puhdistetaan viimeisenä. Hiekoitusmateriaalin poiston tulee olla…

Koululaisten iltapäivätoimintaan hakeminen lukuvuodelle 2025-2026

Kangasalan kaupunki järjestää iltapäivätoimintaa kaikille 1. vuosiluokkien oppilaille sekä 2.-6. vuosiluokkien erityisen tuen oppilaille. Mikäli ryhmässä on tilaa, voidaan toimintaan ottaa myös 2. vuosiluokkien muita kuin erityisen tuen oppilaita. Etusijalla heistä ovat tuen piirissä olevat oppilaat. Tarvittaessa suoritetaan arvonta. Ryhmien…

Repe&Romu&Riepu lämmittelevät marketeilla ja toreilla

Repe & Romu & Riepu lämmittelevät alkavaa kierrostaan maaliskuussa. Pysäkit ovat toreilla ja markettien pihoilla Kangasalla, Lempäälässä, Nokialla, Pirkkalassa, Tampereella ja Ylöjärvellä. Tule paikalle ja tuo kodin vaaralliset jätteet, sähkölaitteet, metalliromut sekä poistotekstiilit maksutta kyytiin. Poistotekstiilin keräykseen voit tuoda korkeintaan kaksi muovipussillista käyttökelvottomia, mutta puhtaita tekstiilejä.