UMK-finalisti Goldielocks Harjufestiin
Alkuvuonna pidetyssä euroviisukarsinnassa toiseksi sijoittunut artisti on tapahtuman pääesiintyjä jo aiemmin julkistetun Been ohella.

Menneiden vuosikymmenten orgaanisia elementtejä ja tämän päivän indie-vaikutteista poppia musiikissaan yhdistelevä Goldielocks on kerännyt myös kansainvälistä huomiota ja hän on keikkaillut mm. Italiassa, Saksassa ja Islannissa.
Ennen soolouraansa Goldielocks kirjoitti musiikkia Suomen suurimmille pop-tähdille, kuten Gaselleille, Isac Elliotille, Abreulle ja Sara Siipolalle.UMK-kisoihin artisti osallistui kappaleella Made Of, jonka hän teki
yhdessä tuottajaveljensä Lauri Mäntysen ja tuottaja Topi Kilpisen kanssa.
Lauantaina 5.7. Kangasalan Kirkkoharjun näkötornilla järjestettävään Harjufestiin on vapaa pääsy. Tapahtumassa on ikärajaton alue ja
erillinen anniskelualue. Ruokaa ja juomaa on myynnissä alueella koko tapahtuman ajan.
Lisätietoja Kangasalan kaupunki, kulttuuripalvelut, kulttuurituottaja
Leo Van Aerschot, p. 040 610 9492, leo.van.aerschot@kangasala.fi