Santasaaren virkistysalue tarjoaa taukopaikan ulkoilijoille


Santasaaren virkistysalue on otettu käyttöön ja alue tarjoaa ulkoilijoille hienot puitteet virkistäytymiseen ja tauon pitämiseen ulkoilun lomassa. Virkistysalue on Kangasalan kaupungin Liiku ja leiki-ryhmän aikaansaannoksia. Virkistysalue sijaitsee seurakunnan maalla Santasaaressa ja alueen kehittämisessä on tehty yhteistyötä kaupungin ja seurakunnan välillä.

Puinen kotalaavu metsän reunassa. Laavun ovesta näkyy sisällä palava nuotio.

Santasaaren kotalaavulla pääsee evästelemään nuotion äärellä.

Santasaari sijaitsee Vesijärvellä ja sinne on mahdollista saapua kesällä veneellä tai meloen sekä talvella jäitä ja jäälatuja pitkin olosuhteiden niin salliessa. Virkistysalue sijaitsee Santasaaren Pikonlinnan puoleisessa eteläkärjessä ja rantautumaan pääsee uuden laiturin kautta, joka sijaitsee saarenkärjen länsipuolella.

Virkistysalueelle on rakennettu laituri rantautumista varten ja kotalaavu tulistelua varten sekä puuvarasto ja kuivakäymälä. Virkistysalue sijoittuu ulkoilureitistöjen varrelle tarjoten levähdyspaikan kaikille ulkoilijoille. Kangasalan kaupunki on tehnyt Kangasalan seurakunnan kanssa sopimuksen, joka sallii alueen käytön virkistykselle. Seurakunta on alueen maanomistaja ja Kangasalan kaupunki vastaa alueen kunnossapidosta.

Karttakuva santasaaren alueesta

Santasaaren virkistysalueen sijainti osoitettu punaisella ympyrällä kartassa.

 

Huoltoasiat:
Tekninen keskus/ Rakentamisen palvelualue
https://kangasala.vikakeskus.fi/

Lisätiedot: 
Jari Järvinen, Kangasalan kaupunki, p. 050 550 9079