Osallistuvaan budjetointiin on varattu 50 000 € vuodelle 2023!


Mitä tapahtumaa tai toimintaa sinä haluaisit Kangasalle?

Osallistuva budjetointi on toimintatapa, jossa kaupunkilaiset pääsevät päättämään kaupungin osoittaman rahasumman käytöstä. Osallistuvan budjetoinnin määrärahaa voidaan käyttää esim.  tapahtumien järjestämiseen, lainattavien harrastusvälineiden hankintaan tai eri toiminta-alueiden laitetäydennyksiin.

Kaupunkilaisten toiveesta osallistuvalla budjetoinnilla on järjestetty jo mm. drive in-ulkoilmaelokuvia (2021) ja keskustan toritanssit (2022) sekä hankittu lainattavia harrastusvälineitä pääkirjastolle ja kukkia kotihoidon asiakkaille (2020)

Vuoden 2023 osallistuvaan budjetointiin osoitettu rahasumma koostuu kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluille varatusta 30 000 euron määrärahasta sekä liiku- ja leiki työryhmältä osoitetusta 20 000 eurosta.

 

Mitä tapahtumaa tai toimintaa sinä haluaisit Kangasalle 2023?

Oletko aina halunnut liikuntatapahtuman Liuksialaan, rock-konsertin Raudanmaalle, temppuradan Tiihalaan tai sieniretken Sahalahdelle?

Ehdotuksia osallistuvan budjetoinnin keinoin toteutettavaan toimintaan tai hankintaan kerätään 31.12.2022 saakka. Ehdotus voi olla live- tai virtuaalitapahtuma, kurssi, näyttely, elokuva tai muu tilaisuus tai hankinta.

Ehdotuksia voi lähettää sähköisellä lomakkeella, joka löytyy sivulta kangasala.fi/osallistuvabudjetointi.

Suora linkki lomakkeelle: https://forms.office.com/r/i5Ticu4F5E

Kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelut valitsee ehdotuksista toteuttamiskelpoisimmat, joista kaupunkilaiset saavat äänestää suosikkejaan. Toteuttamiskelpoisuuteen vaikuttaa mm. käytössä olevat resurssit sekä ehdotuksen kustannusarvio. Ehdotukset julkaistaan anonyymeina ja äänestys suoritetaan samalla verkkosivulla tammikuussa 2023. Valitut ehdotukset toteutetaan vuoden 2023 loppuun mennessä.

 

Lisätietoa saa kulttuuripalveluista, kulttuurikoordinaattori Anna Toiva, anna.toiva@kangasala.fi,  044 481 3020